Poliisi on siirtänyt kymmeniä autoja pois Joe Bidenin tieltä

Aiemmin poliisista pyydettiin autoilijoita noudattamaan siirtokehotuksia.
Kulkuesteitä kauppatorin reunalla Helsingissä 10. heinäkuuta 2023. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Kulkuesteitä kauppatorin reunalla Helsingissä 10. heinäkuuta 2023. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin vierailuun liittyvät liikennejärjestelyt etenevät vauhdilla, kertoo Helsingin liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein.

Biden saapuu illalla Suomeen. Hän osallistuu torstaina Yhdysvaltain ja Pohjoismaiden johtajien huippukokoukseen presidentinlinnassa. Tapahtumaan liittyy laajamittaiset turvallisuus- ja liikennejärjestelyt.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Aitaa nousee, saattueet järjestäytyvät ja siirtokehoitusalueita tyhjennetään ajoneuvoista, Pasterstein twiittaa.

Aiemmin maanantaina Helsingin poliisilaitos julkaisi Twitterissä pyynnön huomioida siirtokehotusalueet ja pysäköidä niillä sijainneet ajoneuvonsa muualle. Poliisista varoitettiin, että alueille jääneet ajoneuvot tullaan siirtämään pois.

Nyt 35 ajoneuvoa Helsingin kaupunkiympäristön pysäköinninvalvonnan ja poliisin toimesta löytänyt uuden paikan, Pasterstein kertoo väliaikatietoa.

Liikennejärjestelyt muuttuneet
Poimintoja videosisällöistämme

Helsingin poliisilaitos tiedottaa myös, että Bidenin vierailuun liittyvät liikennerajoitukset kaupungissa torstaina 13. heinäkuuta ovat muuttuneet.

Aiemmin poliisista kerrottiin, että Pohjoisrannasta pääsisi autolla keskustaan Aleksanterinkadun kautta ja eteläiseen Helsinkiin sekä Olympiaterminaaliin Unioninkadun kautta.

Päivittyneen tiedon mukaan Aleksanterinkatu on suljettu moottoriajoneuvoliikenteeltä välillä Meritullinkatu–Snellmaninkatu. Ajoneuvot ohjataan kulkemaan Pohjoisrannasta Esplanadien suuntaan reittiä Kirkkokatu–Unioninkatu ja Pohjois-Esplanadilta Pohjoisrantaan reittiä Fabianinkatu–Aleksanterinkatu–Snellmaninkatu–Kirkkokatu.

Mainos - sisältö jatkuu alla

LUE MYÖS:
USA:n presidentti saapuu illalla Suomeen
Näin Joe Bidenin vierailu näkyy liikenteessä – poliisi kehottaa välttämään autoilua

Poliisi epäilee noin 40-vuotiasta naista laajasta petossarjasta.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tehovalvonta paljasti vakavia puutteita.
Mainos