Pohjois-Korea väittää laskeneensa uuden sotalaivansa onnistuneesti vesille – saman aluksen, joka alle kuukausi sitten kaatui kyljelleen laskun yhteydessä ja osittain upposi.
Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kerrotaan raivostuneen vahingosta ja vaatineen, että alus korjataan pikaisesti. Vähintään neljä telakan työntekijää ja yksi korkeampi virkamies on pidätetty tapauksen johdosta.
Nyt Pohjois-Korean valtionmedia kertoo, että alus on täysin korjattu. BBC:n mukaan aikajanan lyhyys herättää kuitenkin kysymyksiä siitä, onko kaikki korjaukset todella saatu valmiiksi.
Viime viikkojen satelliittikuvissa näkyi kaatunut alus satamassa ennen sen siirtämistä korjauspaikalle.
Kim edusti vesillelaskutilaisuudessa yhdessä tyttärensä Kim Ju Aen kanssa, jota ei ole toistaiseksi usein nähty julkisuudessa. Kim Ju Aen on arvioitu syntyneen 2012 tai 2013.
Uppoumaltaan 5 000 tonnia olevan hävittäjän käyttöönoton on tarkoitus mainostaa Pjongjangin kunnianhimoista hanketta laivaston modernisoimiseksi. Erakkovaltio on rakentanut kaksi samanlaista alusta, laivastonsa suurimmat, joilta ainakin teoriassa voisi laukaista ydinaseita.