Pikkujoululiikenteen tehostetussa valvonnassa jäi kiinni lähes 60 rattijuoppoa, Helsingin poliisi kertoo tiedotteessa.
Tehostettua pikkujoululiikenteen valvontaa tehtiin Helsingissä kolmena viikonloppuna 18.–20. marraskuuta, 25.–27. marraskuuta. ja 2.–4. joulukuuta 2022. Kokonaisuudessaan tehovalvonnan aikana puhallutettiin 9 486 autoilijaa. Huumepikatesti tehtiin 43 kuljettajalle.
– Tuloksia voi luonnehtia merkittäviksi. Liikennepoliisin lisäksi valvontaan osallistui myös runsaasti kenttäpartiota, jolloin saimme valvottua tehokkaasti pikkujoululiikennettä ympäri kaupunkia, Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein kertoo tiedotteessa.
Valvonnan aikana Helsingissä kirjattiin yhteensä 58 alkoholin tai huumausaineiden käytöstä johtuvaa rattijuopumusta. Näistä 42 kappaletta oli perusmuotoisia rattijuopumuksia. Törkeitä rattijuopumuksia oli 16. Lisäksi valvonnan aikana tavoitettiin 14 etsintäkuulutettua henkilöä.
– Arkisin puhallutetuista autoilijoista noin yksi seitsemästäsadasta puhaltaa yli rattijuopumusrajan. Nyt määrä oli hieman korkeampi, mutta vastaa tyypillistä viikonloppuyötä, Pasterstein sanoo.
Pikkujoululiikenteen valvonnassa jäi kiinni lähes 60 rattijuoppoa. Helsingin poliisi valvoi pikkujoululiikennettä tehostetusti marras-joulukuun vaihteessa.
Tiedote: https://t.co/tn3Ro2ThFP #Helsinki #poliisi #liikenne
— Helsingin poliisi (@HelsinkiPoliisi) December 9, 2022