Poliisilaitokset lopettavat viestipalvelu X:n käytön viestinnässään lokakuun alusta alkaen, Suomen poliisi tiedottaa.
– Poliisiyksiköiden tilit jäävät voimaan, mutta niitä ei enää päivitetä, poliisi kertoo X:ssä.
Muutoksen taustalla on viestinnän keskittäminen yhden valtakunnallisen tilin taakse. Poliisi ei lopeta X:n käyttöä viestinnässä kokonaan, vaan käyttää jatkossa ainoastaan valtakunnallista Suomen poliisi-nimistä käyttäjätiliä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi paikalliset poliisilaitokset eivät enää tiedota asioista X:n välityksellä.
Muutoksella ei ole vaikutusta poliisin muuhun tiedottamiseen. Lisäksi poliisin tiedotteet julkaistaan X:ssä jatkossakin automaattisesti Poliisin tiedotteet-käyttäjätilin kautta.
Tuore linjaus ei ole sinällään mullistava, sillä poliisi on vähentänyt X:n käyttöä jo aiemmin. Vuoden 2024 alussa viranomainen lopetti palvelun käytön operatiivisen viestinnän kanavana, eli meneillään olevista poliisitehtävistä tiedottamisen X:ssä. Päätöstä perusteltiin palvelun heikentyneellä tavoittavuudella.
Myös muut suomalaiset toimijat ovat vetäytyneet palvelusta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) lopetti organisaatiotilinsä käytön jo vuoden 2022 lopulla. THL:n mukaan palvelu oli muuttunut Elon Muskin omistukseen siirtymisen jälkeen aiempaa huonommaksi, ja samalla väärän tiedon sekä asiattomien viestien määrä oli kasvanut.
Poliisi viestii X-viestipalvelussa 1.10.2026 alkaen yhdellä valtakunnallisella organisaatiotilillä @SuomenPoliisi. Lisäksi poliisin tiedotteet julkaistaan automaattisesti tilillä @PoliisiTiedote. Poliisiyksiköiden tilit jäävät voimaan, mutta niitä ei enää päivitetä.
— Suomen poliisi (@SuomenPoliisi) September 22, 2026