– Yhdysvallat on edelleen keskeisin kumppanimme ja tätä suhdetta pyrimme vaalimaan nyt ja tulevaisuudessa, totesi pääministeri Petteri Orpo (kok.) keskiviikkona eduskunnassa antamassaan pääministerin ilmoituksessa Euroopan turvallisuudesta sekä hallituksen EU-politiikasta.
Orpon mukaan Euroopalla on edessä valinta: annammeko muiden kirjoittaa tulevaisuutemme, vai osallistummeko sen kirjoittamiseen myös itse.
Suomen tavoitteet ovat pääministerin mukaan selkeät.
– Tarve saada oikeudenmukainen ja kestävä rauha Ukrainaan ei ole kadonnut minnekään. Tarve rakentaa vahvaa Eurooppaa, sen puolustusta ja pidäkettä ei ole kadonnut minnekään.
Euroopan on otettava Orpon mukaan enemmän vastuuta oman maanosansa puolustuksesta.
– Euroopassa on kysytty liian usein ’kuka on seuraava’, kun todellinen tavoite pitäisi olla, ettei kukaan ole seuraava, pääministeri muistutti.
– Tarvitsemme vision, jolla Eurooppa on viidestä kymmeneen vuoden päästä vahvempi ja voimakkaampi Naton eurooppalainen pilari, hän jatkoi.
Tässä onnistuminen takaa Orpon mukaan sekä turvallisuutemme että riippumattomuutemme.
– Konkreettisesti tämä tarkoittaa esimerkiksi omia vahvoja maavoimia, vahvaa eurooppalaista puolustusteollisuutta, yhteisesti koordinoituja hankintoja sekä Euroopan suorituskykypuutteiden paikkaamista ja puolustuskyvykkyyksien vahvistamista.
Keskeistä on myös kriittisen infrastruktuurin vahvistaminen, sotilaallinen liikkuvuus sekä varautuminen.
Orpon mukaan Eurooppa teki viime viikolla ryhtiliikkeen, kun maanosan johtajat kokoontuivat huippukokoukseen.
– Kokouksen myötä Euroopan yllä vellonut sumu hälveni. Annoimme ennen kaikkea poliittisen viestin siitä, että Ukraina on yksi meistä.
Orpon mukaan huippukokous ei jäänyt sananhelinäksi ja Suomi toi myös itse aktiivisesti ratkaisuja pöytään.
– Meidän aloitteestamme komissiota pyydettiin nopeuttamaan Ukrainalle jo päätetyn tuen maksamista. Meidän aloitteemme Ukrainan tukivälineen monipuolisemmasta käytöstä Ukrainan tuen kasvattamiseksi hyväksyttiin.
Orpo muistutti myös, että turvallisuus ei ole vain sotilaallista varautumista, vaan turvallisuudentunto syntyy hyvinvoivasta ja tasa-arvoisesta yhteiskunnasta.
Pääministerin mukaan EU:n digitaalinen johtajuus edellyttää panostuksia murrosteknologioihin, kuten tekoälyyn.
– Suomi on tällä saralla edelläkävijä. Panostamme valtavasti uuteen digitaaliseen kasvuun.
Orpo muistutti, että kilpailukyvyn kehittämiseksi tarvitaan myös turhan sääntelyn purkua.
– Olemme tilanteessa, jossa Eurooppa sääntelee ja Yhdysvallat investoi. Tämä on keskeinen syy sille, miksi olemme jääneet takamatkalle.