Petteri Orpo USA:n turvalupauksesta: Samankaltainen kuin Ruotsilla

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan tuki Nato-jäsenyyden hakuajalle on vahvaa.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Petteri Orpo arvioi, että Yhdysvallat on antanut Ruotsille samanlaisen turvalupauksen kuin Suomelle.

– Minulla ei ole ratkaisevaa tietoa siitä, mitä Ruotsille on luvattu. Oletan sen kuitenkin olevan samankaltaista kuin meillä, kokoomuksen puheenjohtaja Orpo sanoo Verkkouutisille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ruotsin ulkoministeri Ann Linde kertoi keskiviikkona, että USA takaa Ruotsille niin sanotun turvavakuutuksen Nato-jäsenyyden hakemisen ja jäsenyyden ratifioimisen väliselle ajalle.

Ulkoministeri muistutti, että kyse ei ole Naton viidennen artiklan mukaisesta turvatakuusta. Samaa sanoo myös Petteri Orpo.

– Sen kaltaisen turvatakuun voi antaa vain Yhdysvaltain senaatti erikseen. Siinä välimaastossa on suuri määrä toimia, joilla voidaan antaa turvallisuusapua. Meille luvattu on todennäköisesti hyvin samansuuntaista.

Poimintoja videosisällöistämme

Suomessa tällä viikolla vieraillut Britannian puolustusministeri Ben Wallace lupasi myös vahvaa tukea Suomelle. Hänen mukaansa Britannia tekisi kaikkensa tukeakseen Suomea, jos Venäjä tekisi sotilasoperaation Suomen mahdollisen Nato-hakemuksen käsittelyaikana.

– Tällä on iso merkitys Suomelle. Britannia on Euroopan maista selkeästi vahvin sotilasmaa, Orpo sanoo.

Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että Suomi on onnistunut todella hyvin hankkimaan turvalupauksia eri puolilta, kuten Yhdysvalloista, Britanniasta ja myös Ranskasta, joka viestii erittäin vahvasti EU:n turvalausekkeen käyttömahdollisuutta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Orpon mukaan vahvan poliittisen tuen muut maat ovat luvanneet toimittaa kaiken turvallisuuteen liittyvän tiedustelutiedon Suomelle. Tukea osoitetaan myös materiaalihankinnoissa ja harjoitustoiminnalla.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja luottaa siihen, että Suomi saisi tarvittaessa apua.

– Tässä ollaan aika vahvoilla.

Työministerin mukaan hallitus vastaa huoliin määräaikaisuuksien ketjuttamisesta.
Kokoomusedustajan mukaan demarit eivät tule nyt tehtäviä ydinmuutoksia kumoamaan.
Mainos