Kesän aikana julkaistut puolueiden kannatusmittaukset ovat näyttäneet puolikuolleen aivokäyriltä. Muutoksia on ollut vähän, ja ne ovat usein pysyneet virhemarginaalissa.
Suurista puolueista eniten ongelmia on perussuomalaisilla. Sen kannatus on lähes puolittunut eduskuntavaaleista. Keskusta on juuttunut keskisarjaan kauas suuruuden aikojen lukemista.
Molemmissa puolueissa on keskusteltu, mistä kehno suosio johtuu. Vaikeudet, keskustelun tyyli ja johtopäätökset ovat erilaisia.
Perussuomalaisten keskustelu huipentui puoluekokoukseen. Puheenjohtaja Riikka Purra selvisi siitä kohtuullisesti, vaikka kenttäväki näpäytti johtajaansa varapuheenjohtajavaalissa jättämällä Purran suosikin valitsematta.
Puolueessa uskotaan, että populistisella ja maahanmuuttokriittisellä politiikalla puolue menestyisi. Puolueella on idea, mutta nyt se on pidettävä sivussa.
Perussuomalaisten kahle on hallitusvastuu. Omien tavoitteiden siekailematon korostaminen voisi johtaa sovittamattomaan kiistaan hallituskumppaneiden kanssa.
Purran mukaan puolue toimii kuin pingviinilauma, vaaran uhatessa se järjestyy tiiviiksi ryhmäksi. Vaikka Purra on suosittu, hänkin on kierrätettävissä.
Perussuomalaisilla on rohkeutta arvioida puheenjohtajaansa. Iltalehden kyselyssä reilu kolmannes vastanneista olisi valmis etsimään uuden puoluejohtajan, jos kannatus ei käänny nousuun.
Keskustan vaikeudet ovat erilaisia. Sen asema on kohentunut eduskuntavaalien 11,3 prosentista. Ylen heinäkuussa julkistetussa Taloustutkimuksen mittauksessa puoluetta kannatti 13,9 prosenttia vastanneista.
Keskusta tila on perussuomalaisia monimutkaisempi. Joihinkin oireisiin puolueessa ei ole kajottu. Tuorein esimerkki on kansanedustaja Olga Oinas-Panuman haastattelu Helsingin Sanomissa.
Arviot ovat tuttuja, kahdeksan vuotta kolmessa väärässä hallituksessa. Ensin porvariministeristössä ja sitten vasemmiston kanssa kahdessa hallituksessa.
Keskustassa on jäänyt vähemmälle pohdiskelu, jospa ongelmat johtuivatkin puolueesta itsestään. Kuinka hyvin keskustaa 2019-2020 johtanut Katri Kulmuni ja 2020-2024 johtanut Annika Saarikko onnistuivat puheenjohtajina ja valtiovarainministereinä?
Molemmille rahaministerin rooli ja ministeriön asiat olivat vieraita. He jäivät kahden heinäpaalin, puolueen ja budjetin, väliin. Tunnetuin esimerkki oli Saarikon junailemat ylimääräiset lapsilisät.
Keskustan pulma on sen perimä. Keskikokoiseksi kutistunut suurpuolue haluaa takaisin valtionhoitajaksi.
Puolueen kannattajien arvot ovat ristiriitaisia. Keskustan päättäjät pyörittelevät Oinas-Panuman tavoin sanojaan, kun puhe kääntyy esimerkiksi ympäristöön, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin tai turkistarhaukseen.
Viimeisin esimerkki on Palestiinan tunnustaminen. Keskusta jänisti eikä vastannut Ylen kyselyyn.
Oinas-Panuma ja jutusta virinneeseen keskusteluun osallistunut puolueen entinen varapuheenjohtaja Timo Kaunisto löysivät saman jyvän.
Aluepolitiikka on keskustan leipälaji. Mitä se on?
Oinas-Panumalla ja Kaunistolla on resepti: aluepolitiikka pitää ”sanoittaa” uudelleen. Miten, sitä he eivät kerro.
HS:n jutussa on oivallinen kuva. Kansanedustajan mielenmaisemassa näkyy pohjoispohjalainen suo. Kuvassa on yksi ihminen, Oinas-Panuma.
Väestökehitys kuristaa keskustaa. Se sai edellisissä eduskuntavaaleissa viidestä suurimmasta vaalipiiristä yhdeksän kansanedustajaa, ja niistäkin viisi Oulusta, Helsingistä ei yhtään, Uudeltamaalta kaksi ja Pirkanmaalta sekä Varsinais-Suomesta kummastakin yhden.
Suurista vaalipiireistä valittiin 115 edustajaa. Kun paikat muutetaan prosenteiksi, keskustan osuus oli 7,83.
