Yhdysvallat on presidentti Donald Trumpin johdolla väläyttänyt tulevaisuudenkuvaa, jossa Yhdysvaltojen panos Euroopan puolustukselle olisi huomattavasti nykyistä pienempi.
Suomalaiset ovat kuitenkin suhtautuneet vaikeasti ennustettavaan tulevaisuudenkuvaan hyvin realistisesti, arvioi europarlamentaarikko ja kenraalimajuri evp. Pekka Toveri (kok./EPP).
Hän ei usko suureen muutokseen Trumpin presidenttiyden päättyessä.
– Eurooppa tarvitsee sekä EU:ta että Natoa, Toveri kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
– USA:n roolin pieneneminen Euroopan puolustuksessa ei ole Trumpin keksintö, vaan pakon sanelema asia. Trump ei ole USA ja seuraavan presidentin aikana USA palaa normaalimpaan Eurooppa-suhteeseen. Mutta ei vanhaan, läsnäolo Euroopassa tulee laskemaan,
Euroopan tulee europarlamentaarikon mukaan kantaa nykyistä suurempi vastuu omasta puolustuksestaan. Maanosalla on hänen mukaansa siihen hyvät edellytykset.
– Euroopalla on riittävästi ihmisiä sekä taloudellista ja sotilaallista voimaa vastata Venäjän uhkaan ja turvata intressejään lähialueillakin.
Toverin mukaan onnistuminen vaatii kuitenkin sekä EU:ta että Natoa.
– EU:ta rakentamaan puolustusteollisuutta, sotilaallisia suorituskykyjä ja sotilasliikkuvuutta työkaluiksi Natolle. Sekä puolustamaan Euroopan taloudellisia etuja ja intressejä globaalisti. Natoa toteuttamaan sotilaallista puolustusta ja ylläpitämään trans-atlanttista linkkiä, europarlamentaarikko kuvailee.
Toveri arvioi, että Yhdysvallat ei ole kokonaan hylkäämässä Eurooppaa. Hän näkee, että Yhdysvaltojen ja Euroopan strategiset intressit liittyvät vahvasti muun muassa Arktisen alueen ja Pohjois-Atlantin puolustuksen muodossa sekä ydinasepelotteen ylläpidossa.
– Jotta Eurooppa säilyy kiinnostavana liittolaisena, sen on oltava taloudellisesti ja sotilaallisesti vahvempi. Sillä kuka nyt haluaisi liittoutua heikon kanssa?
Tärkeää on Toverin mukaan se, että Eurooppa vähentää riippuvaisuuttaan yhdysvaltalaisesta aseteknologiasta. Sitä kautta suhteesta syntyy tasapainoisempi, hän argumentoi.
– Ei ajeta vain USAn intressejä vaan yhteisiä intressejä yhdessä sovitulla tavalla.
Toisaalta Euroopan tulee europarlamentaarikon mukaan olla valmis myös puolustautumaan tarvittaessa itsenäisesti, mikäli sopua ei löydy. Siihen liittyy hänen mukaansa myös ydinpelote.
– Tähän pääseminen edellyttää vahvempaa ja päätöksentekokykyisempää EU:ta, satsauksia puolustukseen ja Naton Eurooppalaisen pilarin vahvistamista.
1/9
— Pekka Toveri (@PToveri) May 12, 2026
"Kasvava Nato-realismi ei ole Nato-vastaisuutta."
Kirjoittajan mielipiteisiin on helppo yhtyä. Suomalaiset ovat eurooppalaisessa mittapuussa hyvin perillä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perusteista.
Eurooppa tarvitsee sekä EU:ta että Natoa.https://t.co/6tYp8M7IBr