Suomen uusien F-35-hävittäjien varustelu on noussut uutisaiheeksi Sveitsissä. Sveitsiläinen 20 Minutes kertoo, etteivät Suomen vastaanottamat koneet sisällä kaikkia niihin alun perin suunniteltuja ominaisuuksia.
Suomen tilanne herättää kysymyksiä maan omasta F-35-hankinnasta. Sveitsi on tilannut samoja amerikkalaisia hävittäjiä ja voi joutua maksamaan niiden myöhemmistä päivityksistä odotettua enemmän.
Myös sveitsiläinen NZZ am Sonntag käsittelee Suomen hävittäjähankinnan väitettyjä ongelmia. Sen mukaan tilanne osoittaa, millaisia lisäkustannuksia Yhdysvaltain F-35-ohjelman viivästykset voivat aiheuttaa kalustoa ostaville maille.
Suomen ensimmäiset kaksi F-35-hävittäjää saapuivat Rovaniemelle 18. syyskuuta. Ilmavoimat esitteli koneet virallisesti 1. lokakuuta presidentti Alexander Stubbin läsnäollessa.
Suomi on tilannut yhteensä 64 F-35A-hävittäjää, joiden on määrä korvata nykyiset Hornet-koneet. Uusista koneista puuttuu osa suorituskyvyistä, jotka sisältyivät alkuperäisiin hankintasuunnitelmiin.
Päivitykset ovat vuosia myöhässä
Ongelman taustalla on valmistaja Lockheed Martinin Block 4 -modernisointiohjelman viivästyminen.
Päivityskokonaisuuteen kuuluu muun muassa kehittyneempiä sensoreita ja tutkajärjestelmiä, uusia elektronisen sodankäynnin ominaisuuksia sekä muita hävittäjän suorituskykyä parantavia järjestelmiä.
Block 4:n piti alun perin valmistua vuonna 2026. Yhdysvaltain valtiontalouden tarkastusvirasto GAO:n arvion mukaan supistettu kokonaisuus valmistuu kuitenkin aikaisintaan vuonna 2031.
Viivästyksen vuoksi Suomen hävittäjiin joudutaan asentamaan osa suunnitelluista ominaisuuksista vasta niiden toimittamisen jälkeen. Helsingin Sanomat on kertonut, että Ilmavoimat joutuu toteuttamaan merkittävän osan myöhemmistä päivityksistä omalla kustannuksellaan.
Hävittäjien moottoreita on tarkoitus modernisoida, jotta ne pystyvät tuottamaan uusien järjestelmien tarvitseman sähkötehon ja jäähdytyksen. Päivitysten lopullisia kustannuksia ei ole julkistettu.
Block 4 -ohjelman viivästykset ovat olleet tiedossa jo aiemmin, ja hävittäjien suorituskykyä kehitetään vaiheittain niiden käyttöiän aikana.
Sveitsissä pelätään uutta laskua
Suomen kokemukset ovat herättäneet erityistä kiinnostusta Sveitsissä, joka teki oman F-35-hankintapäätöksensä vuonna 2021. Sveitsi suunnitteli alun perin 36 hävittäjän ostamista, mutta maan hallitus päätti maaliskuussa luopua tavoitteesta kustannusten nousun vuoksi.
Nykyisen arvion mukaan koneita saadaan noin 30. Mahdolliset myöhemmät tekniset päivitykset voivat kasvattaa laskua entisestään.
Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Linda De Ventura varoittaa 20 Minutesin mukaan, että F-35-hankinnasta uhkaa tulla ”taloudellinen rahareikä”.
NZZ am Sonntagin mukaan Sveitsin hävittäjähankinnan silloinen projektipäällikkö Darko Savic vakuutti vuonna 2022, että koneet toimitetaan Block 4 -varustuksella eikä kyseisten ominaisuuksien käyttöönotosta synny ylimääräisiä kustannuksia. Nyt tällaisia takeita ei kuitenkaan ole.
Puolustushankinnoista vastaava Armasuisse on vahvistanut, että maan hävittäjät toimitetaan niiden toimitushetkellä saatavilla olevalla Block 4 -varustuksella. Osa ominaisuuksista otetaan käyttöön vasta myöhemmin.
Erityisesti suurempien teknisten muutosten ja moottorien modernisoinnin kustannuksiin liittyy epävarmuutta.
Armasuissen mukaan ohjelmistopäivitykset sisältyvät Yhdysvaltojen kanssa tehtäviin huolto- ja ylläpitosopimuksiin. Laajempien teknisten päivitysten kustannukset voivat kuitenkin edellyttää uusia määrärahoja.
LUE MYÖS:
Kuva USA:n F-35:stä hämmentää – tuhosiko hävittäjä kolme sukellusvenettä?