Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko (kok.) korosti työn merkitystä Suomen talouskasvun ja hyvinvoinnin perustana Seinäjoen Sinisessä vapussa pitämässään puheessa.
– Talouden vaikean tilanteen vuoksi hallitus keskittyi viime viikolla käydyssä kehysriihessä ennen kaikkea talouden kasvua vahvistaviin toimiin. Päätetyt ratkaisut tähtäävät siihen, että yrittämisen edellytykset paranevat, työpaikkoja syntyy ja suomalaisten usko tulevaan vahvistuu, Risikko sanoi.
Risikon mukaan hallituksen kehysriihessä tekemät päätökset tukevat erityisesti nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistymistä. Nuorten työllistymissetelin määrärahaa nostetaan 50 miljoonaan euroon. Lisäksi suurimmissa kaupungeissa käynnistetään pilotteja nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi.
– Työ on tutkitusti keino ehkäistä ihmisen syrjäytymistä, tuoden hänelle myös toimeentuloa. Työ on siten parasta sosiaaliturvaa.
Nuorten yrittäjyysvalmiuksia vahvistetaan sekä valtio palkkaa 500 kesätyöntekijää helpottamaan nuorten vaikeaa työmarkkinatilannetta.
Pitkäaikaistyöttömille otetaan käyttöön uusi osaamisseteli, jolla tuetaan kouluttautumista ja osaamisen päivittämistä. Lisäksi kolmannelle sektorille suunnataan rahoitusta työllistymistä edistävään toimintaan.
Työntekoa mahdollistava ja siihen kannusteita luova yhteiskunta on kansalaisten ja koko Suomen hyvinvoinnin perusta, Risikko muistuttaa.
– Epävarmassa maailmantilanteessa on ensiarvoisen tärkeää, että vahvistamme työn tekemisen kannusteita, tuemme yrittäjyyttä ja pidämme huolta siitä, että jokaisella on mahdollisuus osallistua ja rakentaa omaa tulevaisuuttaan, Risikko toteaa.