Sosialidemokraattien puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marinin mukaan Suomen on tehtävä Nato-päätöksensä huolellisesti mutta ripeästi. Hänen mukaansa tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ratkaisu tehtäisiin kuluvan kevään aikana.
– Tässä uudessa tilanteessa ja muuttuneessa turvallisuusympäristössä myös meidän tulee arvioida kaikkia keinoja Suomen ja suomalaisten turvallisuuden varmistamiseksi. Meidän on nyt vakavasti pohdittava omaa asemoitumistamme ja suhtautumistamme sotilaalliseen liittoutumiseen, Marin sanoi puheessaan SDP:n puoluevaltuustolle.
Hänen mukaansa Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan on kyse YK:n turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenen mitä räikeimmästä hyökkäyksestä kansainvälistä oikeutta, YK:n peruskirjaa ja sen takaamaa rauhaa ja turvallisuutta vastaan. Marinin mukaan Ukrainan sota on muuttanut myös Suomen ja Venäjän suhdetta peruuttamattomalla tavalla.
– Venäjä rikkoo toiminnallaan räikeästi kansainvälisiä sopimuksia, joihin se on itsekin sitoutunut. Se on hylännyt toiminnallaan kaikki Euroopan turvallisuuden keskeiset perusperiaatteet.
Marinin mukaan nyt on tehtävä arvio siitä, mitä vaikutuksia tällä on Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen.
– Arvio on tehtävä huolella, avoimesti ja kaunistelematta.
Myös SDP:ssa on Marinin mukaan aika käydä keskustelua suhtautumisesta Suomen Nato-jäsenyyteen. Prosessi tulee hänen mukaansa etenemään samaan tapaan, kuin hallitusohjelmasta tai hallitukseen mukaan lähtemisestä päätettäessä. SDP tulee siis järjestämään ylimääräisen puoluevaltuuston kokouksen yhdessä eduskuntaryhmän kanssa, jossa päätöksiä asiasta tehdään. Kokous tullaan järjestämään sen jälkeen, kun parlamentaarinen prosessi on edennyt ja päätöksenteon edellytykset täyttyvät.
– Tärkein kysymyksemme on se, miten parhaalla mahdollisella tavalla varmistamme Suomen ja suomalaisten turvallisuuden.