Nainen kantoi muuttolaatikkoa Helsingissä. LEHTIKUVA / AKU HÄYRYNEN

Opiskelijoille karu yllätys elokuun asumistuessa

Muutoksella on vuokramarkkinoihin kahdenlaisia vaikutuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Karu nollan euron asumistuki tulee järkyttämään lähes kaikki opiskelijat elokuussa, kirjoittaa Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola blogissaan.

Opiskelijat siirtyvät pois yleisestä asumistuesta heinäkuun lopussa. Elokuun alusta opiskelijat saavat opintotuen asumislisää, jota maksetaan vähemmän ja vain opiskelukuukausilta.

– Käytännössä opiskelijoiden enemmistö herää viimeistään, kun heinäkuuhun asti kaikki menee kuten ennenkin, mutta sitten elokuun alussa minkäänlaista asumisen tukea ei Kelalta yhtäkkiä tulekaan. Kelan puhelimet saattavat soida, kun opiskelijat kysyvät, miksei heidän asumistukeaan ole maksettu. Järkytyksenä voi tulla vastaus, että koska tuki on nolla euroa, kuvailee Metsola.

Monessa korkeakoulussa syyslukukausi alkaa vasta elo-syyskuun taitteessa.
Metsolan mukaan moni ei ole sisäistänyt tilannetta ja siksi herätys voi olla opiskelijoille karu.

– Syyskuusta tukea jälleen tulee, mutta selvästi vähemmän kuin aiemmin. Esimerkiksi Helsingissä yksin asuvan opiskelijan asumisen tuen enimmäismäärä opiskelukuukausilta tippuu neljänneksellä. Kesäkuukausilta, jolloin ei opiskele, tuki lakkaa lisäksi kokonaan.

Metsolan mukaan normaalit yhdeksän kuukautta vuodessa opiskelevalla ja Helsingissä yksin asuvalla asumisen enimmäistuet romahtavat peräti 44 prosenttia.

Helsingissä yksin asuva ja yhdeksän kuukautta vuodessa opiskeleva voi tällä hetkellä saada asumistukea enintään 394,10 euroa kuukaudessa eli 4 729,20 euroa vuodessa. Elokuusta alkaen hän voi saada asumiseensa tukea opintotuen asumislisänä enintään 296 euroa kuukaudessa, 2 664 euroa vuodessa.

Oman tai puolison lapsen kanssa asuvat opiskelijat jäävät entiseen tapaan yleiset asumistuen piiriin.

Koska opiskelijat saavat asumiseen tukea paljon aiempaa vähemmän, selvästi isompi osa opiskelijan vuokrasta jää opiskelijan itse maksettavaksi.

– Tämä väistämättä lisää edullisten asuntojen houkuttelevuutta ja muuttaa merkittävästi vuokra-asuntokysynnän painopistettä. Tähän kysynnän muutokseen ei vuokramarkkinoilla tai asuntosijoittajien keskuudessa ole vielä juuri osattu varautua, Metsola toteaa.

Yleisesti elokuun muutoksella on vuokria laskeva vaikutus. Kaikkein edullisimpien asuntojen kysynnän kasvaessa niitä ei kuitenkaan riitä kaikille, joten niistä tulee kova kilpailu, Metsola arvioi.

– Tämä voi kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti nostaa kaikkein edullisimpien asuntojen vuokria suht voimakkaastikin. Edullisimpia asuntoja ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi suhteessa niiden kertaheitolla kasvavaan kysyntään.

Poimintoja videosisällöistämme

Metsolan mukaan on vielä vaikea sanoa, missä määrin jo vuokralla asuvat opiskelijat ennakoivat tulevan muutoksen.

– Vai reagoivatko he vasta jälkikäteen sitten, kun elokuun nollan euron asumistuki on heidät havahduttanut ja nykyiseen vuokraan jo kuluu selvästi aiempaa enemmän omaa rahaa.

– Yleisesti vaikuttaa siltä, ettei elokuussa opiskelijoille tulevan muutoksen poikkeuksellista suuruutta ole juurikaan vielä ymmärretty, Metsola sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)