Verkkouutiset

Black Week lisää ostosmääriä, mutta vaarana on joutua huijauksen uhriksi, LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

OP varoittaa Black Week -huijauksista – ”Todella ammattitaitoisesti rakennettuja”

Huijausyritysten määrä on kasvanut selvästi kuluvan vuoden aikana.

Vuoden vilkkain ostostapahtuma Black Week alkaa ensi viikolla. Ostoksia verkossa tehdessä kannattaa kuitenkin olla erityisen tarkkana, sillä verkkohuijaukset ovat selvästi lisääntyneet kuluneen vuoden aikana, varoittaa OP tiedotteessaan.

Black Weekin aikana ostovolyymit kasvavat euromääräisesti jopa neljänneksellä. Moni tarjous saattaa kuitenkin osoittautua liian hyväksi ollakseen totta.

OP:n arjen talouden palveluista vastaavan johtajan Masa Peuran mukaan erityistä valppautta kannattaa harjoittaa pienemmissä ja tuntemattomammissa verkkokaupoissa asioitaessa.

– Huijariverkkokaupat ovat tänä päivänä todella ammattitaitoisesti rakennettuja ja niiden erottaminen luotettavien joukosta saattaa olla vaikeaa, Peura varoittaa.

Peuran mukaan hyvä sääntö on ennen ostoksien tekoa tarkistaa, että verkkokaupassa on nähtävillä yrityksen nimi, katuosoite, sähköpostiosoite ja puhelinnumero.

– Lisäksi on suositeltavaa lukea keskustelupalstoilta, minkälaisia kokemuksia muilla kuluttajilla on ollut, Peura huomauttaa.

Pahimmassa tapauksessa rikolliset voivat huijariverkkokaupan kautta tavoitella pankkiasiakkaiden verkkopankkitunnuksia. Erityisen tarkkana tuleekin olla silloin, kun syötetään luottokorttitietoja tai muita vastaavia tietoja. Tällöin on varmistettava, että yhteys on salattu.

Tämän lisäksi turvaa voi saada pitämällä maksukortin turvarajat ajan tasalla. Maksamisessa kannattaa myös suosia luottokorttia, sillä kuluttajansuojalaki takaa luottokortilla maksetuille hankinnoille ostoturvan.

 

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)