Verkkouutiset

Georgialainen protestoimassa venäläisiä maahantulijoita vastaan 2. syyskuuta maiden välisellä raja-asemalla. AFP / LEHTIKUVA / VANO SHLAMOV

”Olemme todella yllättyneitä lännen naiiviudesta Venäjää kohtaan”

Georgialaisen kansanedustajan mielestä lännen olisi pitänyt nähdä, että Venäjä aikoi hyökätä Ukrainaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Olemme odottaneet tätä pitkään. … Valitettavasti kukaan ei kuunnellut meitä 1990- tai 2000-luvulla, kun sanoimme, että Georgia ei ole viimeinen maa, johon Venäjä hyökkää, Georgian parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Nikoloz Samkharadze sanoo CNN:lle.

Venäjä tunnusti separatistien hallitsemat Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisiksi Georgiasta viiden päivän sodan jälkeen elokuussa 2008.

Samkharadze sanoi, että lännen reaktio tähän ja Krimin liittämiseen vuonna 2014 rohkaisi Venäjää.

– Venäläiset luulivat, että heillä on vapaat kädet ja he voivat tehdä mitä haluavat Neuvostoliiton jälkeisessä tilassa, ja niin päädyimme helmikuuhun 2022, kun he hyökkäsivät Ukrainaan ja aloittivat täysimittaisen sodan, hän sanoi.

– Olemme todella yllättyneitä länsimaisen yhteisön naiiviudesta Venäjää kohtaan. Valitettavasti se paljastui silmiemme edessä, Samkharadze lisäsi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)