Verkkouutiset

Tullitarkastaja tutkii takavarikoituja nuuskapaketteja Tullin takavarikointivarastossa Torniossa 12. lokakuuta 2022.. (Kuva: LEHTIKUVA/HANDOUT/TULLI/AKU HÄYRYNEN

Nuuska – rekkakaupalla rahaa Ruotsiin

Nuuskan ja nikotiinipussien käyttö on Suomessa kasvanut vuosi vuodelta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nuuskan ja nikotiinipussien käyttö on Suomessa kasvanut vuosi vuodelta, mutta verotuotot menevät muihin maihin, ja Suomelle jää vain terveyshaitat.

Kun Ruotsi liittyi Euroopan unioniin, länsinaapurimme sai poikkeusluvan nuuskan myynnille. Suomi ei vastaavaa poikkeuslupaa hakenut, ja Suomessa nuuskan myynti on nykyään lailla kiellettyä, mutta sen käyttö on sallittua. Se on luonut pimeät markkinat nuuskanmyynnille ja nuuskaralli käy kovana Suomen ja Ruotsin välillä.

Suomella on kunnianhimoinen tavoite siitä, että viimeinenkin tupakka on Suomessa tumpattu vuoteen 2030 mennessä. Tupakoiminen onkin Suomessa vähentynyt merkittävästi, mutta nuuskan käyttö sen sijaan on kasvanut erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämä näkyy myös tullin takavarikoiman nuuskan määrissä.

Vuosien 2013 ja 2021 välillä takavarikoidun nuuskan määrä on yli kymmenkertaistunut. Tilastoidulla jaksolla vain kahtena vuotena takavarikoidun nuuskan määrä on pienentynyt. Vuosien 2016 ja 2017 välillä on tapahtunut laskua. Toisen kerran laskua on tapahtunut vuosien 2021 ja 2022 välillä.

Tulli ei näe määrää kuitenkaan pienenä.

– Edellisenä vuonna ajettiin alas useampi suuri organisaatio, jotka salakuljettivat ja välittivät nuuskaa. Se heijastuu seuraavaan vuoteen. Lisäksi markkinoille on tullut muun muassa nikotiinipussit, jotka ovat tulleet nuuskan rinnalle, sanoo Tullin rikostutkinnan päällikkö Hannu Sinkkonen.

Tavoitteena nikotiiniton Suomi vuoteen 2030 mennessä

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Ilkka Oksala on huomannut sen, että nuuskan ja nikotiinipussien käyttö on Suomessa lisääntynyt. Oksala oli tupakka- ja nikotiinipoliitikan kehittämistyöryhmän puheenjohtaja.

– Perinteisen tupakan osalta viimeiset vuosikymmenet ovat olleet suurta menestystä. Meillä Suomessa poltettiin tupakkaa aiemmin todella paljon. Nyt sen käyttö on vuosi vuodelta vähentynyt. Nuuskan kohdalla tilanne on mennyt viime vuosina valitettavasti huonompaan suuntaan, Oksala sanoo.

– Nuuska on EU:ssa kielletty tuote, mutta Ruotsin liittyessä Euroopan unioniin se sai pysyvän poikkeuksen nuuskan myyntiin. Sopimuksessa EU:n kanssa Ruotsi sitoutui ehkäisemään kaikin käytössä olevin keinoin ehkäisemään nuuskan leviämistä muualle Euroopan Unioniin. Tässä Ruotsi on epäonnistunut, tai itse sanoisin, ettei se ole edes yrittänyt.

Oksalan mukaan Ruotsin poikkeuslupa on Suomelle ongelma. Turistiliikenne maiden välillä on runsasta ja käyttöä on vaikea valvoa.

– Suomessa nuuskaa on käytetty pitkään, mutta aiemmin se oli vain pienen ryhmän käytössä. Nuuskan käyttö on lisääntynyt ja laajentunut perinteisten käyttäjäryhmien ulkopuolelle. Viimeistään nyt asiaan on kovalla kädellä puututtava tai tavoite nikotiinivapaasta Suomesta vuonna 2030 ei tule onnistumaan, Oksala sanoo.

– Suomi on yrittänyt parin, kolmen vuodenkymmenen ajan vaikuttaa Ruotsiin. Kaikki keinot ovat olleet merkityksettömiä. Ajattelen, että meillä on käytettävissä vain ne keinot, joita meillä on kansallisesti.

Oksala ei näe, että tupakankaltainen haittavero ja nuuskan myynnin salliminen olisivat tehokkaita keinoja nuuskan käytön lietsomisessa. Sen sijaan Oksalan mukaan nuuskantuonnin ja osin käytönkin kriminalisointi olisi oikeasti tehokas keino.

– Työryhmämme esittää, että nuuskan maahantuonti kiellettäisiin, jolloin pääsisimme tilanteeseen, jossa kaikki Suomessa oleva nuuska on laittomasti maahantuotua. Silloin ihminen ei voi väittää, että juuri se huulessa, sillä hetkellä oleva nuuska on tuotu luvallisessa kiintiössä.

Rahat Ruotsiin, haitat Suomeen

Nuuskalla on pimeät markkinat Suomessa. Ilkka Oksalan mukaan kovemmat rangaistukset olisivat yksi keino hillitä nuuskan käyttöä ja maahantuontia. Tullin mukaan sekään ei ole kuitenkaan mutkatonta.

– Vapaassa yhteiskunnassa salakuljetusta ei pystytä lopettamaan minkään salakuljetettavan tavaran osalta. Vapaa liikkuvuus ja muut ihmisten perusoikeudet ovat tärkeitä arvoja Suomessa, vaikkakin siitä tulee lieveilmiöitä esimerkiksi salakuljetuksen muodossa, Hannu Sinkkonen muistuttaa.

Valtiovarainministeriöstä viestitään, että on vaikea laskea, kuinka paljon nuuskasta saisi rahaa. Suomessa on dataa sen sijaan nikotiinipusseista, joiden myynnin Fimea salli huhtikuussa.

Valo Sweden Oy:n toimitusjohtaja Timo Nurmisen mukaan yritys on tehnyt myyntiennätyksiä huhti- ja toukokuun aikana, vaikka nikotiinipussit eivät ole vielä löytäneet tietään suomalaisten kauppojen hyllyille.

– Oman verkkokauppamme kautta olemme tehneet myyntiennätyksen. Lakimuutoksen jälkeen myyntimme kasvoi 300 prosenttia. Erilaisten laskelmien mukaan nikotiinipusseista voisi alvin kautta tulla 100 – 150 miljoonaa euroa. Jos valitsisimme Ruotsin linjan, niin päälle tulisi nikotiinivero. Silloin Suomi saisi yli 200 miljoonaa euroa verokertymää, Nurminen sanoo.

Fimean linjauksen jälkeen Sosiaali- ja terveysministeriö on väläytellyt nikotiinipussien kieltämistä. Nurminen ihmettelee Suomen viranomaisten ottamaa linjaa. Se poikkeaa hänen mukaansa vahvasti yleiseurooppalaisesta linjasta.

– Euroopan komissio on ehdottanut, että nikotiinipussituotteita reguloitaisiin eli verotettaisiin ja valvottaisiin. Tämä on ihan Suomen oma linja. Jos nikotiinipussit kielletään, niin kaupankäynti valuu samoihin harmaan talouden kanaviin, jossa nuuskatupakka jo on. Kärjistäen voisi sanoa, että silloin rahat valuisivat Ruotsiin ja harmaaseen talouteen, ja mahdolliset terveyshaitat Suomeen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)