Tyhjiä jauhelihahyllyjä ruokakaupassa 18. maaliskuuta. Naudanlihan tuotanto Suomessa on vähentynyt viime vuosina. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Nousevatko hinnat? MT: Kauppaketjut kommentoivat jauhelihapulaa

Jos tuotteet loppuvat kaupoista, hintojen pitäisi ministerin mukaan nousta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) ottaa Maaseudun Tulevaisuudessa kantaa jauhelihapulaan. Ministerin mukaan nyt joka tasolla pitää tehdä toimenpiteitä, jotta naudanlihaa saadaan jatkossa, tuottajallekin reilulla tavalla, myyntiin.

– Kuluttajat haluavat syödä suomalaista lihaa.

Essayah sanoo, että hintojen pysyminen pitkien sopimusten vuoksi samalla tasolla, vaikka tuotteet loppuvat kaupasta, ei kuulu markkinatalouteen.

Keskon tavarakaupasta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Harri Hovi toteaa, ettei voi avata hinnoitteluun liittyviä asioita. Hänen mukaansa puutetilanne tuli nopeasti eteen.

– Käymme parhaillaan koko ruokaketjua koskevaa keskustelua asiasta teollisuuden tavaratoimittajiemme eli lihatalojen kanssa, Hovi kertoo.

– Meillä on hinnanmuodostuksen osalta näkymä vain omiin kuluihimme sekä siihen ostohintaan, jolla tuotteita valmistajilta ostamme. Valmistajat neuvottelevat osaltaan omat ostohintansa ja toisaalta kilpailevat keskenään omien hintojensa osalta, kommentoi puolestaan SOK:n päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.

Päällysaho heittää palloa tuottajahinnoista myös lihataloille.

Maatalousekonomisti Kyösti Arovuori selitti aiemmin MT:ssä, että Suomen naudanlihamarkkina ei toimi samoin kuin Euroopassa, vaan Suomessa hinta reagoi enemmänkin maidontuotannon muutokseen. Maidon ja naudanlihantuotannon kytkös on poikkeuksellisen vahva.

Siksi maidontuotannon jo useamman vuoden jatkunut sopeuttaminen laskevaan kysyntään näkyy nyt konkreettisesti jauhelihahyllyillä. Kun lypsykarjaa on vähemmän, on myös lihaa tarjolla vähemmän.

S-ryhmän marketkaupan tuoteryhmäjohtaja Kim Strömsholm kertoi aiemmin HS:lle, että naudanjauhelihan kysynnän johtuu siitä, asiakkaat ostavat nykyisin harvemmin sika-nautaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)