Menestys tieteenteossa ei ole mediassa haluttua materiaalia. Ei siksi että aineistoa ei olisi tarjolla, vaan koska hyvät uutiset eivät kiinnostaa. ”Lahjakkaat” yksilöt tuntuvat löytyvän enimmäkseen kentiltä ja kaukaloista, narsistien markkinoilta. Sieltä niitä julkkiksia ja nuorison esikuvia löytyy, taiteen ja tieteen saavutukset eivät kiinnostaa klikkiteollisuutta.
Nobel-palkinnon menettäminen, sen pitäisi heti sensaatioteollisuutta kiinnostaa. Mutta kun kyseessä onkin onnekas sattuma, niin ei. Professori Jukka H. Meurmanin Nobel-kohtalo on kerrottava heti alkuun. Hän istui Lapinkodassa Pyhätunturilla pidetyn seminaarin päätteeksi, kun puhelin soi. Soittaja oli Karoliinisen Instituutin rehtori. Hän kysyi, sopisiko Meurmanin tulla keväällä Tukholmaan: instituutti oli päättänyt kutsua hänet kunniatohtorikseen. Meurman vastasi: kyllä.
Vaikka koolla ollut joukkio tilasi tuon kuultuaan heti samppanjaa keskelle erämaata, pakko oli niellä myös julma ehto, mikä huomionosoitukseen liittyi: Instituutin kunniatohtorina hän ei voisi tulla kysymykseen Nobel-palkinnon saajaksi – merkillinen periaate. Se ei kuitenkaan ilonpitoa haitannut:
”Nobel-palkinnosta en ollut edes haaveillut, joten minulla ei ollut mitään estettä suostua”.
Kun promootio järjestettiin vuoden 2007 toukokuussa, lohdutus oli suuri. Samassa yhteydessä kunniatohtoriksi promovoitiin muun muassa Bill ja Melinda Gates. Niin hienoissa riennoissa Meurmanit eivät ole koskaan olleet mukana. Illallinen nautittiin samaisessa Tukholman kaupungintalon juhlasalissa, jossa Nobelitkin juhlitaan, tykkien paukkeessa. Tanssit yläkerran kultaisessa salissa.
Suu, hampaat ja terveytemme
Kuten monilla lahjakkailla nuorilla, Jukka H. Meurmanilla olisi ollut mahdollisuus ryhtyä ammattimuusikoksi, pianistiksi. Ura oli jo niin pitkällä, että hänellä oli Sibelius-Akatemiassa opettajanaan professori Tapani Valsta. Tutuiksi tulivat Akatemian opettajat, Timo Mikkilä, rehtori-isä Taneli, poika Ilkka ja pojanpojat Jaakko ja Pekka, monet muut.
Oikeastaan pianistin ja hammaslääkärin töillä on yhteistä: sormet on pidettävä kunnossa. Yhteys taiteeseen ja kulttuuriin syntyi lapsuudenkodista ja tuttavapiiristä. Nuoruuden perheystäviin lukeutui muun muassa Otavan Heikki A. Reenpään klaani.
Lääkärin ura varmistui, kun Meurman pääsi toisella yrittämällä Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Koepisteet eivät riittäneet ns. pitkälle linjalle, niinpä hän joutui hammaslääketieteelliselle. Näin opinnot oli luokiteltu, joskin kaksi ensimmäistä vuotta kuluivat yhteisissä merkeissä lääkäreiksi opiskelevien kanssa. Niinpä opintojen täydentäminen valmistumisen jälkeen lääkäriksi kävi sujuvasti.
Meurmanin lääkärin uran kannalta oli ensiarvoista, että suun ja hampaiden lisäksi hän perehtyi myös yleisen lääketieteen saloihin. Kirjan sivuilta selviää havainnollisesti, miten suun terveys heijastuu hyvässä ja pahassa ihmisen yleiseen terveydentilaan. Tästä lukija saakin – jos vain ymmärrys riittää – laajaa todistusaineistoa ja yllykettä pitää omista hampaistaan huolta.
Meurmanin monet tutkimukset lähtevät uteliaisuudesta. Kyky löytää syy- ja seuraussuhteita: mihin kaikkiin vitsauksiin voimme joutua, jollemme pidä suukalustostamme huolta. Kansankielellä voi todeta, että suussamme käy joka hetki sellainen pöpöjen porina, että tutkijoiden halu tutkia ja ymmärtää tapahtumaketjuja on terveytemme kannalta ratkaisevan tärkeätä.
Tiede on verkostoitunutta
Tiede on uuden keksimistä ja löytämistä, mikä edellyttää kasvavaa yhteistyötä. Tutkijat ovat yhä enemmän erikoistuneita, jolloin eri tieteenalojen edustajien täytyy olla tietoisia toinen toisensa tekemisistä. Meurmanin ura on jatkuvaa tiedeihmisten välistä ajatusten vaihtoa. Heidän on tiedettävä, mitä lääketieteen eri suunnilla tapahtuu. Tämän havaitsee, miksi hammaslääkäri on mukana elinsiirtoon tai reumaan liittyvissä haasteissa. Suun terveys sanelee onnistumisen mahdollisuuksia.
Tutkijoiden välinen kanssa käyminen johtaa vuosikymmenten kuluessa mukaviin ystävyyssuhteisiin. Niinpä Meurmanit ovat kutsuneet Suomessa käyviä kotiinsa, kesämökilleen tai vaikkapa Lappiin. Saunomisen suhteen voi kuitenkin käydä näin. Kun Meurman oli saanut houkutelluksi Suomeen työvierailulle englantilaisen, alansa todellisen gurun, hän tietysti ehdotti Saunaseuran saunarypästä – neljä savusaunaa – tämä kohteliaasti:
”I rather not”. Noinhan kuningatar Elisabeth olisi varmaan todennut – jos olisi arvannut – ennen joutumistaan suomalaisen metsäteollisuuden hyttysten puremaksi korkokengissä keskelle meille niin rakasta pöpelikköä.
Politiikka ja tiede – ei kai?
Oman alansa intohimoisena tutkijana Meurman on joutunut kokemaan, miten lyhyen tähtäimen politikointi – vaikkapa eräänlainen siltarumpupolitiikka – saattaa sotkea suurten sairaanhoidon ja tieteen yksiköitten toimintaedellytyksiä.
Kotiinpäin veto vaalipiirien välillä uhkaa toisinaan uskon ja luottamuksen tunnelmaa tieteen tekijöiden keskuudessa. Niistä alan ihmisen manailevat. Kerran otettiin jostakin pois, valta kun vaihtui, sama vanha palautettiin.
Kun Meurman kerran nimitettiin hammaslääketienteen koulutusta koskevaksi selvitysmieheksi, opetusministeriön ylijohtaja Markku Linna totesi:
”…ettei omieni joukossa kukaan tule minua kiittämään. Se oli kokeneen virkamiehen todeksi osoittautunut näkemys”.
Jukka H. Meurman: Lääkärin muistelmat (toim. Kalle Virtapohja). Readme.fi 2024.
