Nato kiistää väitteen: B-52-koneet eivät väistäneet

Strategiset pommikoneet lensivät kansainvälisessä ilmatilassa ennalta suunnitellun reitin mukaisesti.
Suomen yli lentäneet B-52-koneet laskeutuivat Romaniaan. / USAFE-AFAFRICA
Suomen yli lentäneet B-52-koneet laskeutuivat Romaniaan. / USAFE-AFAFRICA

Kaksi amerikkalaista B-52-pommikonetta lensi sunnuntaina koulutuslennolla Suomen ilmatilassa. Koneet lensivät pohjoisesta etelään.

Venäjän puolustusministeriö väitti maan hälyttäneen ilmaan hävittäjiä B-52-koneiden lähestyttyä Venäjän ilmatilaa Barentsinmerellä. Amerikkalaiskoneiden väitettiin muuttaneen kurssia ja poistuneen alueelta.

Puolustusliitto Naton mukaan B-52H-koneet olivat lentäneet Barksdalen lentotukikohdasta Louisianasta Romaniaan 21. heinäkuuta kansainvälisessä ilmatilassa. Kaksi venäläiskonetta ilmestyi vastaan Barentsinmeren yllä aamuyhdeksältä Suomen aikaa.

– Yhdysvaltain lentokoneet eivät muuttaneet kurssiaan kohtaamisen seurauksena, vaan jatkoivat suunniteltua reittiään ilman välikohtauksia, Nato tiedottaa.

B-52-koneet sijoitetaan toistaiseksi Mihail Kogălniceanun lentotukikohtaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain strategiset pommikoneet operoivat Romaniasta käsin.

– Yhdysvallat on sitoutunut työskentelemään yhdessä Nato-liittolaisten kanssa itäisellä sivustalla, jotta voimme varmistaa yhteisten taitojen ja koordinaation kehittämisen. Tätä tarvitaan alueellisen turvallisuuden ja vakauden ylläpitämiseksi, kenraali James Hecker toteaa tiedotteessa.

Mika Aaltolan mukaan elämme valheellisessa turvallisuuden tunteessa Venäjän heikentyessä.
Nikolai Patruševin mukaan uusnatsihallitukset "tekevät nyt kaikkensa muuttaakseen EU:n eräänlaiseksi neljänneksi valtakunnaksi".
EU-lähentyminen ja Venäjän vaikutusyritykset limittyvät maassa toisiinsa.
Mainos