Julkisuudessa on nähty viime päivinä puheenvuoroja, joiden perusteella varallisuuden keskittyminen rikkaiden pienelle vähemmistölle ja yleinen eriarvoisuus on Suomessa nousemassa ongelmaksi, joka tulisi ratkaista muun muassa kiristämällä jo ennestään tiukan progressiivista verotusta.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) erityisavustaja Juho Orjala herätti huomiota toteamalla, että eliitin suhtautuminen hyvinvointivaltioon oli luultavasti myönteisempää silloin, kun ”varallisuuden radikaali uudelleenjako” oli heille konkreettisempi uhka.
– Hyvä olisi tietty muistaa, ettei se uhka (tai mahdollisuus) ole vieläkään mihinkään poistunut, Orjala kirjoitti.
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari puolestaan viestitti tiistaina, että ”omaisuuden keskittymiseen pienelle vähemmistölle” tulisi Suomessakin puuttua ”jo nyt erityisesti verotuksella”.
– Yhteiskunnat, joissa vauraus jakautuu melko tasaisesti ovat parhaita paikkoja elää, Kari totesi.
Onko Suomi sitten lipsunut kapean raharikkaan eliitin ja sankan köyhien joukon maaksi?
Tilastoista tälle on vaikea löytää tukea. Kansainvälisten vertailujen mukaan Suomi on tuloerojen osalta eräs maailman tasa-arvoisimpia maita. OECD:n mukaan Suomessa on maailman kolmanneksi vähiten suhteellisesti köyhiä, eli kotitalouksia, joissa ansaitaan vähemmän kuin puolet kansallisesta mediaanitulosta. Lisäksi Suomen veroaste on OECD:n neljänneksi korkein ja julkinen sektori bkt:een suhteutettuna EU:n toiseksi suurin. Tuloerot ovat niin ikään kansainvälisesti vertaillen pienet eikä niissä ole tapahtunut juurikaan muutosta 2000-luvun aikana. Varallisuuserot ovat Suomessa OECD:n keskitason alapuolella ja tilastokeskuksen mukaan euroalueen pienimmät varallisuuserot löytyvät Suomesta ja Hollannista. Tämän perusteella Suomi vaikuttaisikin jo olevan Emma Karin kuvaama melko tasaisen varallisuuden jakautumisen maa, jossa on hyvä elää.
Mutta leikitäänpä silti ajatuksella siitä, että tasataan tuloja ja oikein kunnolla. Sosialisoidaan saman tien Suomen suurituloisimmalta kymmenykseltä kaikki väestön keskiarvon ylittävä varallisuus. Tämän luulisi jo tuntuvan.
Vastaus voi yllättää. Taloustieteen tohtori ja entinen Suomen pankin ekonomisti Juha Itkonen teki tällaisen ajatusharjoituksen huhtikuussa. Tällä suurella sosialisoinnilla kerätyillä varoilla maksaisi julkisen sektorin menoja vain noin vuoden verran kertaluontoisesti. Suomen varakkaimman kymmenyksen (268[nbsp]000 kotitaloutta) nettovarallisuuden mediaani on alle 700[nbsp]000 euroa.
Laskelma kertoo myös Suomen väestön kokonaisvarallisuudesta. Todellisuudessa olemme yllättävän vähävarainen kansa, jonka parissa myös kovatuloisia ja varakkaita on suhteellisen vähän.
Vertailu kilpailijamaihin puhuu vielä karumpaa kieltä. Siinä missä esimerkiksi ruotsalaisen kotitalouden keskimääräinen nettovarallisuus ilman kiinteistöomaisuutta on OECD:n mukaan yli 80[nbsp]000 euroa, tanskalaisen 65[nbsp]000 euroa ja saksalaisen 51[nbsp]000 euroa, on se Suomessa vain noin 25[nbsp]000 euroa. Suomalaisten muu kuin kodissa ja muissa kiinteistöissä kiinni oleva varallisuus on samaa kastia portugalilaisten, tshekkien ja unkarilaisten kanssa.
Verrattain köyhien ja harvalukuisten rikkaidemme ja hyvätuloistemme verottaminen entistä kovemmin ja rahan paneminen tulonsiirtoihin on tuskin avain sen ratkaisemiseen, miksi kansan suuri joukko ei tunnu täällä vaurastuvan toisin kuin verrokkimaissa. Ehkä jopa päinvastoin.
Esimerkiksi Saksassa yli 100[nbsp]000 euron bruttopalkkaa saavien asiantuntijoiden tai johtajien työpaikkoja on maan asukaslukuun suhteutettuna yli kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa. Taustalla saattaa olla melkoisen huimaksi kohonnut verokiila. Sillä tarkoitetaan työnantajan palkkakustannuksen ja työntekijän käteen jäävän tulon erotusta. Vaikkapa 3[nbsp]600 euron nettokuukausipalkka maksaa Suomessa työnantajalle 7[nbsp]300 euroa kuussa. Toinen mielenkiintoinen luku liittyy yritysten investointeihin. Suomeen ei nimittäin ole nettomääräisesti investoitu yli kymmeneen vuoteen. Investoinnit eivät siis ole ylittäneet pääomakannan kulumista. Etlan parin vuoden takaisessa tutkimuksessa syyksi investointien vähyyteen nähtiin heikot tuottavuuden kasvunäkymät ja työvoiman määrän odotettu lasku.
Kun mukaan nivotaan hyvinvointivaltion kasvavat kustannuspaineet ja väestön ikääntyminen, saadaan vyyhti, jota ei ratkaista lisäämällä lisäämällä kituliaan kansan ja talouden verotusta vaan kasvattamalla tuloja.
Kokoomuksen kansanedustaja Sari Multalan vastausta Emma Karille lainaten.
– Suomen ongelma ei ole liian paljon pääomaa ja investointeja, vaan liian vähän.
