Usein ei muisteta, miten Venäjän presidentti Boris Jeltsin erosi yllättäen koko maailman 31.12.1999. Hänen pääministeristään Vladimir Putinista tuli saman tien virkaa tekevä presidentti.
Venäjän pääministeriksi Putin oli noussut vasta saman vuoden elokuussa. Vt. presidenttinä hän ylsi takaa-ajoasemasta voittamaan piakkoin edessä olleet presidentinvaalit.
Tällä sivulla alimpana oleva Youtube-video on dokumentti, joka kertoo, millaisten olosuhteiden ja tapausten kautta Vladimir Putin nousi Venäjän johtoon.
Hän onnistui Pietarin kautensa ja pormestarin vaalipäällikkönä kärsimänsä tappion jälkeen tulemaan täysin tyhjästä ja tuntemattomuudesta nopeasti Jeltsinin ”perheen” tuella presidentiksi asti. Dokumentti kertoo, ketkä Putinia tarvitsivat, miten hänet ”tehtiin” televisiossa ja miten hänelle perustettiin puolue.
Laillisuusmies
Uutena vuotena 1999 Vladimir Putin ehti jo pitää ensimmäisen televisiopuheensa venäläisille. Se on nähtävissä alla ylempänä Youtube-videona.
Yllätyspresidentti sanoi valtion tulevan suojaamaan sananvapautta, mielipiteenvapautta, lehdistönvapautta ja omistusoikeutta – ”näitä sivistyneen yhteiskunnan perustavia elementtejä”.
Lännessä Putin ei 15 vuotta sitten ollut kovin tunnettu. Radio Free Europe on koonnut eräitä tuolloisia eli vuoden 2000 alkuvaiheissa sanottuja kommentteja miehestä:
– Me olimme varsin rohkaistuneita puheesta… jossa hän puhui ilmaisun vapauden tärkeydestä, yhdistymisvapaudesta, lehdistöstä, ja omistautumisestaan laillisuudelle. Tulemme tietysti seuraamaan hyvin tarkasti, USA:n ulkoministeri Madeleine Albright sanoi tuoreeltaan.
Albright sanoi Putinia ”kykeneväksi persoonaksi” ja hänen olleen Pietarissa ”erinomainen uudistaja”.
Anonyymi korkea amerikkalaisvirkailija kommentoi, etteivät Putinin lupaukset olleet huono aloitus. Hän kertoi Putinin olevan hyvin halukas tapaamaan amerikkalaisia ja toimimaan lännen kanssa sekä olevan asiallinen, hyvin energinen ja hyvin keskittynyt.
– Tuollaisen ihmisen kanssa voi tehdä bisnestä. En odota Putinin aikana takaiskuja demokratialle, Hollannin ulkoministeri Jozias van Aartsen sanoi.
Kuukautta myöhemmin USA:n presidentti Bill Clinton totesi, että ”USA pystyy tekemään bisnestä” Putinin kanssa.





