Yliopistotutkija Aleksi Mainion uutuuskirjassa Erkon kylmä sota. Helsingin Sanomat Moskovan varjossa (Siltala) kerrotaan 1980-luvun lopulla käynnistyneestä Neuvostoliiton heikkenemisestä ja ”suomettumisen ajan” uudelleenarvioinnin alkamisesta.
Useiden muiden lehtien tapaan HS:ssa tuolloin ihmeteltiin, miksi presidentti Mauno Koivisto oli vaiti Baltian tapahtumista.
”Suomelta oli pyydetty Tallinnan-konsulaattia ’joululahjaksi’, mitä Koivisto ei pitänyt asiallisena. ’Suomella oli virallista ulkopolitiikkaa vieraisiin valtakuntiin, ei kansakuntiin’, presidentti teki selväksi jo syksyllä 1988”, kirjassa todetaan.
Helsingin Sanomilla oli erityissuhde Mauno Koivistoon. Päätoimittaja Heikki Tikkanen sai vuosikymmenen vaihteessa puhelun, jossa presidentti totesi olevansa kovin kiitollinen, jos hän pysyisi HS:n taholta informoituina Virosta ”jossa on aika jännä tilanne, joku kokous tai laulujuhla”.
Helsingin Sanomien edustajat kävivät Kultarannassa, Santahaminassa ja Presidentinlinnassa tapaamassa Koivistoa pari kertaa vuodessa. Kirja kertoo muun muassa Santahaminan tapaamisesta joulukuun alussa 1989. Luottotoimittajien kerrotaan saaneen kuulla sisäpiiritietoa neuvostojohtaja Mihail Gorbatshovin kolmipäiväisen Suomen vierailun taustoista.
”Koiviston puheista välittyi kuva varovaisesta, konservatiivisesta presidentistä. Esimerkiksi ajatukseen Saksan yhdentymisestä Koivisto suhtautui varauksellisesti. Hän haastoi vieraitaan kysymällä, mikä ’olisi vaihtoehtoinen järjestys’ siinä tapauksessa, jos Saksat yhdistyisivät. Puheen kääntyessä Karjalaan Koivisto korosti, ettei alue ollut vaadittavissa Neuvostoliitolta. ’Se oli hävitty sodassa ja sillä siisti’, presidentti linjasi ja muistutti Suomen olleen 1930-luvulla ’liikaa idässä’. Presidentin mielestä Viipuria haikailevat suomalaiset kaipasivat ’omaa nuoruuttaan’ tajuamatta, ettei ’sitäkään saa takaisin’. Jos Karjala palautettaisiin Suomelle, saataisiin vain ’pakettipeltoa’ ja ’venäläinen maakunta’, Koivisto toppuutteli”.
Miltei kaikilla Mauno Koiviston ja HS:n tapaamisilla käsiteltiin Baltiaakin ainakin ohimennen:
”Koivisto korosti, ettei voinut kannustaa Baltian maita etenemään sellaiseen suuntaan, jonne suomalaiset eivät olisi valmiita kulkemaan rinnalla. Tilanteen ollessa tämä tunteet kannatti pitää kurissa ja muistaa, etteivät Baltian maiden itsenäisyysneuvottelut olleet ensinkään läpihuutojuttu”.
Kirjan mukaan ”Koivisto ihaili hänen (Gorbatshovin) vallassa pysymistään tilanteessa, jossa NKP ei enää ollut entisenlainen mahtitekijä”.
Heinäkuussa 1991 saunan lauteilla presidentti Mauno Koivisto pohti Neuvostoliiton tulevaisuutta.
”Presidentti oli viehättynyt Itävalta-Unkarin imperiumin valtiomalliin, jossa ’kevyt ja verraten vapaamielinen hallinto’ oli antanut ’sijaa kansojen erilaisuudelle’. Valtionpäämies toivoi ’Neuvostoliitolle tällaista tulevaisuutta’, muttei väittänyt vastaan, kun häntä sanottiin optimistiksi”.
