Voitonpäivästä on tullut Venäjän miehittämillä alueilla ykkösjuhla. AFP / LEHTIKUVA / YURI KADOBNOV

”Tärisit pelosta” – Miehitettyjen alueiden asukkaita aivopestään

Donetskissa lapsista yritetään kasvattaa neuvostoihmisiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän miehittämällä Donetskin alueella lapset joutuvat koko koulupolkunsa ajan Kremlin propagandan kohteeksi. Ukrainska Pravda kertoo nyt, miten opetussuunnitelmaa on muokattu lasten aivopesemiseksi.

Vaikka tällä hetkellä valtaosa Donetskin alueesta on Venäjän miehittämä, ennen täysmittaista hyökkäystä vuonna 2022 Venäjä-mielisten separatistien hallussa oli vain pääkaupunki Donetsk ja joitain alueita sen ympärillä.

Tällä alueella kokonainen ikäluokka on nyt ehtinyt käymään koulunsa Kremlin suunnitteleman opetussuunnitelman pohjalta.

Venäjä kutsuu aluetta nimellä ”Donetskin kansantasavalta” tai DNR. Mielenkiintoista on, että alueen kouluissa ei ole yritetty luoda tälle keinotekoiselle rakennelmalle todellista kansallisidentiteettiä. Sen sijaan identiteetti pyrittiin luomaan neuvostonostalgian pohjalle.

– Identiteettimme ei perustunut DNR:n kansalaisuuteen. Olisi ollut naurettavaa tuputtaa sellaista, kertoo 20-vuotias Tia, joka oli yhdeksänvuotias Kreml-mielisten separatistien kaapatessa vallan.

– Sen sijaan koulutus rakennettiin proletariaattisen identiteetin pohjalle: Työväkeä ja kaivostyöläisiä. Sellaisia meistä kasvatettiin.

Kouluissa myös pyrittiin kitkemään pois kaikki merkit ukrainalaisuudesta. Ukrainan puhuminen oli vaarallista, sillä luokkatoverit saattoivat ilmoittaa siitä viranomaisille.

– Kun astut ulos ja menet vaikkapa kauppaan, tärisit pelosta siksi, että pelkäsit käyttäväsi vahingossa ukrainankielistä sanaa. Tiesin, että minut voitaisiin löytää helposti ja heittää ”kellariin”, kertoo 21-vuotias Maria, käyttäen synonyymia kidutuskammioille, jonne Venäjää vastustavat ihmiset usein päätyivät.

Miehityksen alussa ukrainan kieltä ja kirjallisuutta vielä opetettiin, mutta oppituntien lukumäärä väheni jatkuvasti. Lopulta niitä oli vain kerran kahdessa viikossa. Opetussuunnitelmista myös siivottiin pois neuvostovastaisten kirjailijoiden teokset.

Käytännössä monet opettajat kuitenkin jatkoivat ukrainalaisten oppikirjojen käyttämistä DNR:n oppikirjojen rinnalla, sillä jälkimmäiset olivat niin heikkolaatuisia.

– Jos hukkasit venäläisen oppikirjan, se ei ollut iso juttu. Mutta jos hukkasit ukrainalaisen, syntyi iso metakka, koska niistä oli valtava pula, Tia kertoo.

Opetuksen sisältö oli kyseenalaista. Lapsille ja nuorille opetettiin, että Holodomor oli tavallinen huonosta sadosta johtunut nälänhätä. Samalla kartoissa näytettiin DNR:n hallitsevan koko Donetskin aluetta.

– Meille opetettiin, että miehitetty ja Ukrainan hallitsema alue oli yksi kokonaisuus. […] [Myöhemmin] tajusin, että vain muutamat alueen kaupungit oli miehitetty. Voitko kuvitella, kuinka eristyksissä olimme? Tia kysyy.

Oppituntien lisäksi kouluun hiipi venäläismiehityksen mukana myös sotilaallistaminen. Voitonpäivästä tuli vuoden ykkösjuhla, johon valmistauduttiin kuukausia etukäteen. Samalla lapsille alettiin antaa sotilaskoulutusta.

– Kahdesti vuodessa oudot miehet rynnäkkökiväärien kanssa saapuivat kouluumme opettamaan meitä ampumaan. Se sai meidät miettimään, että miksi teinien pitäisi tietää, kuinka kivääri kootaan, kuinka ammutaan, […] ja miksi meidän piti läpäistä tietyt vaatimukset, Maria kommentoi.

Nuorille ohjelmaa järjesti ainoastaan Kreml-mielinen nuorisojärjestö Uusi tasavalta. Sodan alkamisen jälkeen tilalle perustettiin uusi ”Ensimmäisten liike”, jonka jäsenyys ei ollut enää vapaaehtoista.

Tietokirjailija Kateryna Zarembon mukaan miehitetyillä alueilla nähdyllä lasten aivopesulla, valheellisilla opetussuunnitelmilla ja sotilaskoulutuksella on selvä tavoite.

– Tarkoituksena on normalisoida miehitys, revisionismi ja historiallinen epäoikeudenmukaisuus, mukana lukien Neuvostoliiton romahtamisen ”suuri geopoliittinen katastrofi”, Zarembo tiivistää.

– Tämä historian tulkintatapa on valtava kokoelma propagandaa, jota syötetään paitsi miehitettyjen alueiden ihmisille, myös koko venäläiselle yhteiskunnalle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)