Kesätöitä on vielä tarjolla runsaasti, ilmenee työnhakusivusto Duunitorin julkaisemista tilastoista.
Ilmoitusten perusteella kesätyönhakukausi näyttää pidentyneen jo kolmatta kertaa: Paikkoja tulee aiempaa runsaammin auki jo ennen joulua. Samaan aikaan kahtena viime vuonna loppukeväästä ja vielä alkukesästäkin on ollut tarjolla yllättävän paljon viime hetken kesätöitä.
Huhtikuussa Duunitori.fissä julkaistiin yli 6 000 uutta kesätyöpaikkailmoitusta. Tällä hetkellä Duunitorilla on yli avointa 4 000 kesätyöilmoitusta.
Avoimia kesätyöpaikkoja on enemmän kuin ilmoituksia, sillä yhdellä työpaikkailmoituksella voidaan hakea kymmeniä, satoja tai joskus jopa tuhansia kesätyöntekijöitä.
– Vieläkään ei ole siis liian myöhäistä napata kesätyöpaikka. Parhaat lähtökohdat ovat tietysti niillä, jotka aloittavat hakemisen mahdollisimman aikaisin. Mutta jos ei ole vielä tärpännyt tai on herännyt kesätyönhakuun myöhään, kannattaa ryhtyä toimeen heti ja voi hyvinkin tärpätä. Viime hetken hakijalla on luonnollisesti vähemmän valinnanvaraa, mutta paikkoja löytyy edelleen ympäri Suomen ja monenlaisilta aloilta, sanoo Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen tiedotteessa..
Näillä aloilla julkaistiin eniten kesätyöilmoituksia marras–huhtikuussa (ilmoitusten määrä suluissa):
- Ravintola- ja matkailuala (5 200)
- Myynti- ja kaupan ala (4 300)
- Sosiaali- ja hoiva-ala (3 600)
- Teollisuus ja teknologia (2 800)
- Rakennusala (2 600)
- Terveydenhuoltoala (2 100)
- Julkinen sektori ja järjestöt (1 800)
- Kuljetus, logistiikka ja liikenne (1 800)
- Asennus, huolto ja kunnossapito (900)
- Hallinto ja yleiset toimistotyöt (700)
Osa ilmoituksista kuuluu useaan kategoriaan: esimerkiksi julkisen sektorin paikoissa on paljon sosiaali- ja terveydenhuollon töitä.
Eniten kesätyötarjontaa on perinteiseen tapaan ravintola-alalla ja kaupan alalla. Nämä alat myös kiinnostavat Duunitorin kesätyökyselyn mukaan eniten hakijoita. Myynnin ja kaupan alan kesätyöilmoitukset keräävät selvästi eniten lukukertoja.
Eniten viime vuodesta ovat kasvaneet teollisuuden ja teknologian (kasvua 27 prosenttia), rakennusalan (kasvua 18 prosenttia) sekä sosiaali- ja hoiva-alan (kasvua 16 prosenttia) kesätyöpaikkojen määrä.
– Asiakaspalvelun, kaupan alan ja ravintola-alan tehtävät houkuttelevat nuoria, koska nämä alat työllistävät runsaasti kesätyöntekijöitä ja alan suuret ja halutuimmat työllistäjät ovat usein nuorille tuttuja brändejä myös kuluttajina. Näiden alojen työpaikat ovat tyypillisesti matalan kynnyksen paikkoja, jotka eivät edellytä koulutusta tai pitkää työkokemusta alalta. Suosittuja kesätyöpaikkoja ovat esimerkiksi kahvilat ja erilaiset kaupat, Salonen kertoo.
Salosen mukaan työvoimapula näkyy selvästi kesätyöpaikkojen määrissä.
– Esimerkiksi ravintola-ala sekä sosiaali- ja terveysalat ovat jo vuosia korostuneet kesätyötarjonnassa. Kun työvoimasta on muutenkin pulaa, niin on myös kesäsijaisista. Moni työnantaja voi myös saada hyvästä kesätyöntekijästä pitkäaikaisemman tekijän jatkossakin, joko heti syksyllä, opintojen ohessa tai valmistumisen jälkeen.
Mitä nuorempi ja kokemattomampi on, sitä vaikeampi on päästä kesätöihin. Vähiten tarjontaa on alle 18-vuotiaille. Esimerkiksi Duunitorin tämän hetken yli 4 000 kesätyöilmoituksesta vain alle 40 soveltuu alaikäisille. Katso kaikki alaikäisten avoimet paikat täältä.





