Nettipetoksissa on usein kyse ammattimaisesta toiminnasta. PIXABAY

Näiden rikosten määrä kasvoi merkittävästi

Uhreiksi joutuvat etenkin yksityishenkilöt.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tietoverkkoavusteisten petosten määrä on kasvanut merkittävästi, Hämeen poliisi kertoo tiedotteessa. Petokset piinaavat etenkin yksityishenkilöitä.

Erilaisten tietoverkkoavusteisten petosten nousu yhdeksi keskeisimmistä yksityishenkilöihin kohdistuvista rikosilmiöistä on vahvistunut edelleen vuoden 2024 aikana.

Poliisin mukaan kyse on pääsääntöisesti ulkomailta käsin toteutettua Suomeen kohdistuvaa ammattimaista rikollisuutta, jonka tekotavat muuttuvat nopeasti, ja jossa rikolliset pyrkivät erityisesti kiertämään mahdollisia ennalta estäviä toimia.

Petosrikosten määrän kasvu taittui poliisin mukaan kuitenkin ensi kertaa usean vuoden aikajaksolla. Edelliseen vuoteen verrattuna petokset vähenivät Hämeen poliisilaitoksen alueella -6,59 prosenttia (-340 kappaletta).

Poliisin mukaan muun muassa vahva sähköinen tunnistautuminen ennalta esti verkossa tehtyjä petoksia.

Talousrikoksia ilmoitettiin vuonna 2024 poikkeuksellisen paljon. Hämeen poliisin tietoon tulleita rikoksia oli 209, mikä on lähes 25 prosenttia enemmän edellisvuoteen verrattuna. Nousua oli erityisesti velallisen rikoksissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)