Myös kaksi seuraavaa hallitusta joutunevat etsimään säästöjä – ”Kaiken takana on huoltosuhde”

Rakenteelliset uudistukset voivat kansanedustajan mukaan hieman helpottaa tuskaa.
Työikäisten määrä suhteessa vanhusväestöön pienenee. Iäkäs henkilö Helsingin keskustassa maaliskuussa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Työikäisten määrä suhteessa vanhusväestöön pienenee. Iäkäs henkilö Helsingin keskustassa maaliskuussa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kipeät säästöpäätökset tulevat jatkumaan myös tulevaisuudessa.

– Seuraava hallitus (2027-31), sitä seuraava (2031-35) joutuvat ainakin sopeuttamispöydälle, sanoo kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) X-alustalla viitaten Kauppalehden pääkirjoitukseen, jossa todetaan valtiovarainministeriön tuoreen talouskatsauksen antavan karun kuvan Suomen valtiontalouden näkymistä. Jos Suomen kasvunäkymät eivät oleellisesti muutu, julkisen talouden sopeuttaminen jatkuu, kun väestö vanhenee.

– Kaiken takana on hyvin hankala huoltosuhde. Rakenteelliset uudistukset työllisyyteen, maahanmuuttoon ja tuottavuuteen voivat hieman helpottaa tuskaa, Wallinheimo jatkaa.

Hän lisää ketjussa, että työperäistä maahanmuuttoa pyritään edistämään.

Pia Kauman mukaan Joona Räsänen yrittää pukea SDP:n harteille taloussankarin viittaa.
Pia Kauma arvioi eläkekaton nostavan todennäköisesti muiden eläkemaksuja.
Helsinkiläisvaltuutetun mukaan kokoomus ei ole valmis yhteen asiaan, jolle muut puolueet pitävät ovea auki.
Mainos