Puolustusministeri Antti Häkkänen Helsingissä 25. elokuuta. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS

Mitä on olla oikeistolainen? Näin vastaa Antti Häkkänen

Puolustusministeri on ensimmäinen haastateltava Binga Tupamäen käsittelyssä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) puhuu oikeistolaisuudesta Kokoomusnuorten puheenjohtajan Binga Tupamäen uudessa Verkkouutisten podcastissa. Häkkänen sanoo, että käsite on laaja ja siinä on monelle sävyeroja.

– Minulle se tarkoittaa sitä, että yksilö pyrkii käyttäytymään mahdollisimman järkevästi omassa elämässään ja suhteessa muihin ihmisiin. Siis kantamaan kortensa kekoon oman työllistymisen ja kouluttautumisensa kanssa, kantamaan vastuuta myös ensisijaisesti itse omasta hyvinvoinnista ja läheisistä, Häkkänen luonnehtii.

Tätä kautta voi Häkkäsen mukaan edellyttää, että myös yhteiskunta ja yhteisö tarjoaa yksilölle tukea ja turvaa.

Tupamäki kysyy, onko tabu oikeistolaisuuden ympäriltä julkisuudessa hälventynyt.

– Oikeistolaisuus-sana on varmasti nykyään vähän neutraalimpi kuin takavuosina on ollut. Aiemmin oli vähän sellainen ajatus yhteiskunnassa, että vasemmistolaisuus on trendikästä, pop ja hyväksyttävää. Mutta nyt yhä enemmän kansalaistenkin keskuudessa koetaan, että oikeistolainen politiikka nauttii laajaa kannatusta, ja senkin takia on ihan hyvä, että useissa puolueissa, ei vain kokoomuksessa, uskalletaan tunnustaa väriä. Taitaa olla perussuomalaisissakin moni joka pitää tätä sanaa ihan hyvänä, ja jopa keskustan suunnassa, Häkkänen sanoo.

Ohjelmassa keskustellaan myös median narratiivista, jossa kokoomuksessa nähdään olevan kaksi blokkia: liberaalit ja toisaalta konservatiivit.

– Kokoomuksessa on tietysti aina ollut koko historian ajan erilaisia aatepainotuksia, kuten kaikissa puolueissa, Häkkänen sanoo.

Puolue rakentuu sen kautta, minkä asioiden ja aatteellisten kysymysten äärellä yhdistytään. Häkkänen toteaa, että kokoomuksessa voi olla liberaalimpaa tai konservatiivisempaa katsantokantaa asioissa, mutta keskeisissä kohdissa löytyy laajaa yhteisymmärrystä.

Tällaisiksi hän kuvaa muun muassa Suomen kansainvälisen aseman, koulutuksen ja sivistyksen merkityksen, turvallisuuden merkityksen sekä yksilön oman vastuun ja vapauden. Aika moni on maltillisen keskilinjan kannattaja, Häkkänen arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
Sää

Harmaus ei helpota

Pilvistä tihkusäätä on luvassa vielä monta päivää.

Sää

Harmaus ei helpota

Pilvistä tihkusäätä on luvassa vielä monta päivää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)