Verkkouutiset

Mielenosoittajia Madridissa 29. lokakuuta. / LEHTIKUVA / AFP / JAVIER SORIANO

Mitä mielenosoittajien huuto ”joelta merelle” tarkoittaa?

Israelin ex-pääministerin mukaan iskulauseessa käytännössä kehotetaan väkivaltaan juutalaisia vastaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eri puolilla maailmaa on järjestetty viime viikkoina mielenosoituksia, joissa on vastustettu Israelin sotilasoperaatiota Gazassa.

Chicago Sun-Times -lehden mukaan myös Yhdysvalloissa on huudettu vuosikymmeniä vanhaa iskulausetta ”joelta merelle, Palestiina tulee olemaan vapaa”. Sitä on huudettu Suomessakin. Palestiinan tukijat sanovat sen viittaavan vuoteen 1948, jolloin noin 700 000 palestiinalaista eli 85 prosenttia alueen arabiväestöstä joutui siirtymään pois Israelin alueelta. Maan rajat laajenivat vuoden 1967 sodan seurauksena.

Äärijärjestö Hamas on käyttänyt ilmaisua toistuvasti. Iskulausetta on pidetty antisemiittisenä ja vaarallisena. Eräs mielenosoitus kiellettiin Itävallan Wienissä, koska kyseistä iskulausetta käytettiin sen mainoksissa.

Britannian ex-sisäministeri Sualla Braverman on todennut retoriikan olevan kiinteä osa antisemitismiä. Alun perin Palestiinan vapautusjärjestö PLO:n käyttämää lausetta on toistettu 1960-luvulta lähtien.

Israelin entinen pääministeri Naftali Bennett kertoo pitävänsä iskulauseen sisältämää viestiä hyytävänä.

– Monet ihmiset ovat huutaneet: ”Joelta merelle, Palestiina tulee olemaan vapaa”. He ovat varmasti tyytyväisiä itseensä sen vuoksi. Olen lisännyt oheisen kartan heille. Joen ja meren välillä on… Israel, Naftali Bennett kirjoittaa X-viestipalvelussa.

Kartassa huomautetaan ”meren” viittaavan Välimereen ja ”joen” viittaavan Jordanvirtaan.

– Joten mitä oikeasti huudatte on: ”Potkikaa ulos tai tappakaa kaikki juutalaiset”, ex-pääministeri sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)