Suomussalmella tehdyt tutkimukset osoittivat, että muokattu pienaukkohakkuu olisi taimettunut lähes yhtä hyvin itsestäänkin, vaikka maanmuokkaus paransi tulosta.
Tulokset ovat merkittäviä siksi, että taimettumista ei ole juurikaan tutkittu Pohjois-Suomessa. Tutkimus on tehty alueilla, jotka perustettiin jo vuonna 1997.
– Kysymys on tärkeä pohjoisessa, missä metsien tuottoa on vaikea saada nousemaan yli kahden prosentin, sanoo Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Sauli Valkonen Forest.fin tiedotteessa.
Paitsi että aukot ovat taimettuneet hyvin, myös kasvatuskelpoisia taimia on syntynyt muokatuille ja istutetuille aukoille 2000 hehtaaria kohti ja käsittelemättömille 1700.
– Istutuskin on ollut jotakuinkin hyödytöntä, sillä tulos ilman niitä olisi jokseenkin sama, sanoo Valkonen.
Suomussalmen korkeuksilla havupuu tarvitsee noin sata vuotta kasvaakseen hakkuukypsäksi, jos olosuhteet ovat otolliset.
Hakkuu lisäsi kovakuoriaislajeja
Luonnonvarakeskuksen varttunut tutkija Juha Siitonen puolestaan tiivisti alueella tehdyn kovakuoriaistutkimuksen tulokset:
– Mitä voimakkaammin metsää hakataan, sitä enemmän kovakuoriaislajien määrä lisääntyy, hän sanoo.
Hakkuutapoja olivat esimerkiksi poiminta-, pienaukko- ja säästöpuuhakkuut, missä säästöpuita jätettiin tavanomaisia talousmetsän päätehakkuita selvästi enemmän.
Siitosen mukaan tulosta voi pitää yllättävänä. Ennen hakkuuta esiintyneiden kovakuoriaislajien määrä ei vähentynyt hakkuussa juuri lainkaan. Sen sijaan hakkuun jälkeen alueelle ilmaantui kokonaan uusia lajeja merkittävä määrä.
Lajit olivat tavanomaisia talousmetsän lajeja. Uhanalaisia lajeja löydettiin ennen hakkuuta yksi ja hakkuiden jälkeen kaksi.
Siitonen piti seurantajaksoa liian lyhyensä.
– Seuraavat inventoinnit tehdään vuonna 2016 tai 2017, jolloin hakkuusta on kulunut kuusi tai seitsemän vuotta, sanoi Siitonen.
Myös lintujen ja muurahaisten esiintymistä on tutkittu, mutta ennen hakkuuta olleita määriä ei ole selvitetty. Kekomuurahaisista tiedetään, että niiden yhdyskunnat kärsivät ja jopa kuolevat, jos ne jäävät suurten hakkuuaukkojen keskelle, mutta toisaalta keot tarvitsevat varsinkin perustamisvaiheessa auringon lämpöä.
Siitä syystä pienaukkohakkuu tai aukon reuna-alue ylipäätään on vasta perustetulle keolle hyvä paikka. Myöhemmin, kun keon sisäosat alkavat kompostoitua, keko itse tuottaa lämpöä niin paljon että se selviää varjossakin.
Häiriödynamiikkahankkeeksi kutsuttuun tutkimukseen ovat osallistuneet Metsähallitus, Luonnonvarakeskus, Helsingin ja Itä-Suomen yliopistot sekä Metsäteho. Toistaiseksi tuloksia on saatu vasta metsikkötasolla, mutta jatkossa on tulossa myös aluetason tuloksia.
