Vuosilomapäiviä on lähes kahdeksan viikkoa. Lomarahoja vaihtamalla voin hankkia niitä vielä neljä viikkoa lisää. Halutessani voin siis lomailla kaksi ja puoli kuukautta vuodessa. Yksi tapa ajatella asiaa on, että neljän päivän työviikko on jo kohdallani totta.
Tässä ei tietenkään ole mitään järkeä.
En varmasti ole Suomen tuottavin työntekijä. Olen kuitenkin parhaassa työiässä. Kokemusta on kertynyt. Koulutus ei ole täysin unohtunut. Vanhuus ei paina vielä ainakaan hirveästi. Olen siis tuottavimmillani. Minua pitäisi työuran tässä vaiheessa kannustaa tekemään mahdollisimman paljon hommia.
Sen sijaan minua lahjotaan viettämään viidesosa vuodesta lomaillen.
Olen kunnalla töissä. Yksityisellä sektorilla lomailu ei onneksi ole paisunut mittasuhteiltaan aivan yhtä jättimäiseksi.
Keskiluokan työntekijöitä edustavat liitot haluavat kuitenkin muuttaa tämän. Uudessa näyttävässä ehdotuksessaan Insinööriliitto ja Tradenomit vaativat käytännössä yksityisen sektorin lomien pidentämistä julkisen tasolle.
Suuri osa yhteiskuntatieteilijöitä edustavan YKAn jäsenistä nauttii jo julkisen sektorin pitkistä lomista. Ehkä sen vuoksi järjestö pistää vielä tradenomeja ja insinöörejä paremmaksi. Se vaatii neljän päivän työviikon kokeilemista. Kuten jo mainitsin, tämä on tavallaan jo julkisella puolella toteutunut. Kenties YKAn kannattaisikin pistää isompaa vaihdetta silmään ja vaatia kolmipäiväistä viikkoa.
On jokseenkin ällistyttävää kuulla näitä ehdotuksia. Kasvuttomasta kaudesta heiveröisesti toipuva Suomi tarvitsee enemmän, ei vähemmän työntekoa.
Ongelma ei ole, että ammattiyhdistysliike vaatii jäsenilleen parempia työehtoja. Se on ay-liikkeen tehtävä. Järjestöjen ei kuitenkaan ole mikään pakko kamppailla juuri joutilaisuuden lisäämisen puolesta. Nehän voisivat yhtä hyvin vaatia jäsenilleen parempaa palkitsemista ahkeroinnista.
Ekonomistin sieluuni sattuu erityisesti vaatimuksiin liittyvä taloudellisesti lukutaidoton tuottavuuspuhe. Tekemällä vähemmän töitä voidaan muka parantaa tuottavuutta.
Ajatuksessa on virhe. Virheen voi hahmottaa ajattelemalla halonhakkuuta. Halonhakkuun tuottavuus on yksinkertainen juttu. Se on yhtä kuin tehtyjen halkojen määrä tunnissa.
On selvää, että tuottavuus on korkea, jos halkoja hakkaa hyvin lyhyen aikaa. Raivokas puolen tunnin hakkuurupeama tuottaa paljon halkoja aikayksikköä kohden. Halkoja syntyy tästä huolimatta puolessa tunnissa olemattoman vähän.
Juuri tämä on ongelma. Talo nimittäin lämpenee haloilla, ei haloilla tuntia kohden.
Työajan lyhentäminen voi siis nostaa tuottavuutta vain tässä aivan hassussa mielessä. Kun tehdään vähän työtä, työpäivää kohti tulee enemmän tuotosta. Hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin olennaista kuinka paljon työn tuloksia syntyy, ei kuinka paljon niitä syntyy keskimäärin tunnissa.
Tuottavuuskasvua pitää tietenkin tavoitella. Itse asiassa se on talouspolitiikan tärkein tavoite.
Oikea tuottavuuskasvu tarkoittaa kuitenkin jotain muuta kuin työaikaa lyhentämällä saatua. Halonhakkuuseen palatakseni tuottavuuskasvu on sitä, että hakkaajan tekniikka paranee tai hän keksii paremman kirveen. Näin samalla työmäärällä saadaan enemmän halkoja. Toisin ilmaistuna näin saadaan samat halot vähemmällä työllä.
Loman pidentäjät ja työviikon lyhentäjät sekoittavat siis keskenään kaksi aivan erilaista asiaa. Oikea tuottavuuskasvu on osaamisen ja teknologian kehitystä. Se tarkoittaa, että saadaan enemmän vähemmällä. Toisin sanoen voidaan sekä tehdä vähemmän töitä että saada enemmän työn hedelmiä, tavaroita ja palveluita.
Juuri näin on pitkällä aikavälillä käynytkin. Meistä on tullut rikkaita edeltäviin sukupolviin verrattuna. Samalla työnteon määrä on tasaisesti vähentynyt. Työajan lyhentyminen on siis tuottavuuskasvun seuraus, ei sen syy.
Hyvää pitkän aikavälin kehitystä on pyrittävä jatkamaan kaikin voimin. Sen jatkuminen edellyttää kuitenkin panostuksia osaamiseen ja teknologiaan, markkinatalouden edistämiseen, verotuksen kehittämiseen ja niin edelleen. Pidemmät lomat eivät tässä auta.
Päinvastoin, huonon taloustilanteen vuoksi meidän pitäisi tehdä juuri nyt enemmän töitä. Tämä koskee myös meitä laiskanpulskeita kunnan virkahenkilöitä. Kirjoittelen muuten tätäkin lomalla.
En oikein jaksa uskoa, etteikö ay-liikkeessä ymmärrettäisi asiaa. Vaatimukset tuntuvat siksi lähinnä halvoilta julkisuuskikoilta. Niiden ei odotetakaan toteutuvan. Julkisuustempuilla on paikkansa. Jotenkin kuitenkin ärsyttää, että julkisuutta haetaan nimenomaan vaatimalla joutilaisuutta, eikä enemmän liksaa ahkerille.
Ay-liikkeessä jos jossain pitäisi ymmärtää, että työ on hyvinvoinnin perusta.
