inflaation hidastuminen ja korkojen lasku ovat parantaneet ministeriön mukaan kotitalouksien ostovoimaa. LEHTIKUVA / ELSA PAAKKINEN

Ministeriön ennuste: Talous toipuu taantumasta

Ennusteen mukaan kasvua hidastaa talouden epävarmuus.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen talous kääntyi valtiovarainministeriön mukaan viime vuoden aikana kasvuun taantuman pohjalta.

Tänä vuonna bruttokansantuote kasvaa ministeriön ennusteen 1,0 prosenttia, ensi vuonna 1,5 prosenttia ja 1,7 prosenttia vuonna 2027.

Ministeriön mukaan inflaation hidastuminen ja korkojen lasku ovat parantaneet kotitalouksien ostovoimaa, jota vahvistavat edelleen työllisyyden koheneminen ja veronalennukset. Investoinnit kasvavat ripeästi, erityisesti rakentamisen elpymisen sekä energiasiirtymään ja puolustukseen liittyvien hankkeiden ansiosta.

Talouskasvua hidastavat Yhdysvaltojen asettamat tullit, muiden maiden vastatoimet sekä kauppapolitiikkaan liittyvä epävarmuus.

– Epävarmuuden rinnalla Suomen talouden näkymässä on myös paljon myönteistä. Hyvä niin, sillä ilman nopeampaa kasvua Suomen julkinen talous ei pysty täyttämään hyvinvointivaltion palvelulupausta pidemmällä aikavälillä, sanoo ylijohtaja, osastopäällikkö Mikko Spolander tiedotteessa.

Ennusteen mukaan euroalueen talous elpyy edelleen mutta aiemmin oletettua hitaammin. Ennuste perustuu oletukseen, että Yhdysvaltojen asettamat noin 10 prosentin tuontitullit pysyvät voimassa.

Suomessa viennin kasvua heikentää selvästi Yhdysvaltojen kauppapolitiikka mutta sitä tukee euroalueen toipuminen. Tuonti kasvaa vientiä nopeammin, sillä Suomessa kysynnän kasvu perustuu investointeihin, joissa käytetään merkittävä määrä tuontipanoksia.

Valtiovarainministeriön mukaan kotitalouksien ostovoima on kasvussa, investointien määrä on lisääntymässä ja työllisyyden lukemat ovat kohenemassa.

Tänä vuonna julkisyhteisöjen velkasuhde nousee ennusteen mukaan yli 86 prosentin, minkä jälkeen nopein kasvu on toistaiseksi takana. Velkasuhde nousee ensimmäistä kertaa yli 90 prosentin vuonna 2029. Jos puolustusmenot pidetään noin 3 prosentissa suhteessa bruttokansantuotteeseen eikä niistä syntyvää alijäämää kateta, jatkaa velkasuhde ministeriön mukaan kasvuaan ennustejakson jälkeenkin.

Julkisyhteisöjen alijäämä on ministeriön mukaan tänä vuonna 4,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen ja kohenee siitä vähitellen 3,5 prosentin tuntumaan vuonna 2027.

Vuonna 2029 julkisyhteisöjen alijäämä on 3,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)