Ministeri: Turve on osa huoltovarmuuttamme

Mika Lintilän mukaan mitään kotimaista energiamuotoa ei tule sulkea pois.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä eduskunnan kyselytunnilla 5. toukokuuta 2022. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Elinkeinoministeri Mika Lintilä eduskunnan kyselytunnilla 5. toukokuuta 2022. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan turve on osa Suomen huoltovarmuutta. Hän kertoo, että turpeen saatavuuden varmistamiseksi on jo ryhdytty toimiin.

– Huoltovarmuuskeskus on perustamassa turpeelle varmuusvarastoa, jonka tehtävänä on varmistaa lämmitysenergian tuotantoa ja samalla luoda siirtymäkauden näkymää turvetuottajille. Mitään kotimaista energiamuotoa ei tule sulkea nyt pois, Lintilä sanoo Etelä-Suomen Sanomissa julkaistussa kirjoitukssessaan.

Ministerin mukaan Suomen kestävyyskykyä koetellaan nyt Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan seurauksena. Hänen mukaansa suomalainen energiapolitiikka on kuitenkin perustunuut ”kotimaisuuden vahvistamiseen, oikeudenmukaisuuteen sekä energian toimitusvarmuuden eli turvallisuutemme takaamiseen.”

– On kyse meidän yhteisestä energian toimitus- ja huoltovarmuudestamme, jonka olemme onnistuneet pitämään varmalla tasolla, vaikka määrätietoisesti irtauduimme nopeasti Venäjän tuontienergiasta. Se on samalla (Vladimir) Putinin sotakassasta pois, Lintilä kirjoittaa.

Ukrainan joukot kertovat yhteyksien katkeilleen tiedustelu-, torjunta- ja hyökkäyslennokeilta.
Pääministeri haluaa muutoksen EU-tasolla siihen, että venäläisille myönnetään yhä satoja tuhansia turistiviisumeja.
Häiriöitä on ollut muun muassa sähköposteissa, verkkokaupoissa ja taksien tilaamisessa.
Mainos