Ukrainan iskut venäläisen teknologiayhtiö Yandexin datakeskuksiin ovat aiheuttaneet laajoja häiriöitä Venäjällä, kertoo Financial Times.
Ukraina on vaurioittanut viikon aikana vakavasti kolmea Yandexin kuudesta datakeskuksesta. Kaksi keskuksista on jouduttu sulkemaan kokonaan ja kolmannen toiminta on osittain keskeytynyt. Yandexin infrastruktuuria käyttää suuri määrä venäläisiä yrityksiä, minkä vuoksi vaikutukset ovat ulottuneet laajasti myös yhtiön omien palveluiden ulkopuolelle.
Iskujen seuraukset ovat näkyneet venäläisten arjessa monin tavoin. Yandexin sähköpostiin ja työtiedostoihin pääsyssä on ollut vaikeuksia, taksien tilaaminen on häiriintynyt ja joissakin kaupungeissa bussien aikataulut ovat kadonneet pysäkkinäytöiltä. Myös Yandex Pay -maksupalvelussa on esiintynyt ongelmia.
Häiriöitä on ollut lisäksi muun muassa verkkokaupoissa, seuranhakupalveluissa ja ravintolaketjujen verkkopalveluissa sekä Moskovan asuintalojen sähköisissä kulkujärjestelmissä.
Yandex ei ole kertonut, kuinka kauan vaurioiden korjaaminen kestää. FT:n lähteen mukaan täyteen kapasiteettiin palaaminen voi viedä useita kuukausia.
Häiriöt ovat levinneet myös Venäjän naapurimaihin, kuten Kazakstaniin, Uzbekistaniin ja Valko-Venäjälle, joissa käytetään laajasti Yandexin palveluita.