Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi hämmästelee VR:n junien usein kehnoja verkkoyhteyksiä.
– Hei VR ihan oikeasti! Nyt herätystä nettiyhteyksien kanssa. Eihän se voi olla niin, että kun tullaan kaupunkiin niin yhteydet on ihan yhtä huonot kuin koko matkan ajan. Eihän? Kaiken maailman wifit ynnä muut päällä ja siitä huolimatta yhteydet ovat todella surkeat, Marko Kilpi kirjoittaa Facebookissa.
Hän toteaa olleensa vastikään Japanissa eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan matkalla. Valiokunta oli tutustunut paikallisiin liikenneyhteyksiin.
– Siellä junat kulkee inasen verran nopeammin kuin täällä. Päästiin testaamaan junaa, joka kulki 500 km/h. Siinä ongelmana on se, että mennään niin lujaa, että nettiyhteydet eivät pysy enää mukana.
– Supisuomalainen Nokia on tätäkin haastetta ratkaisemassa ja siinä on onnistumisia tapahtunutkin, ja se on ns. vuotava kaapeli, jolla homma saadaan toimimaan, kansanedustaja sanoo.
Hän kehottaa etsimään vihdoin ratkaisuja suomalaisten junien nettiyhteyksien kohentamiseen.
– Voisi äkkinäinen luulla, että se ei olisi liian vaikea rasti, kun nämä ei kuitenkaan kulje 500 km/h, Marko Kilpi toteaa.