Hallitusohjelman työmarkkinauudistuksia koskevat kirjaukset ovat herättäneet poikkeuksellisen paljon tunteita jo ennen kuin eduskunta on saanut saliin ensimmäistäkään lakiesitystä. Vaikka ay-liike maalailee kauhukuvaa koko sopimusjärjestelmän romuttamisesta, työministeri Arto Satonen (kok.) ei provosoidu. Hän pääsee ministerinä toteuttamaan uudistuksia, joista kokoomus on puhunut jo vuosia. Näistä yksi keskeisimpiä on paikallisen sopimisen edistäminen.
Työllisyystoimet korostuvat, sillä kolmannes hallitusohjelmassa linjatusta talouden tasapainottamisesta perustuu työllisten määrän kasvuun. Työn tekeminen ja sen teettäminen pitää Satosen mukaan olla Suomessa nykyistä kannattavampaa.
Satonen on juuri ennen haastattelua palannut Ruotsista, missä hän tapasi sikäläisiä työmarkkinaosapuolia. Keskustelujen aiheena oli muun muassa Ruotsin vientivetoinen palkkamalli, joka on suunnitteilla myös Suomeen.
Työministeri Arto Satonen, miten työmarkkinauudistusten valmistelu etenee?
– Työrauhaa käsittelevä työryhmä ja paikallisen sopimisen työryhmä ovat nyt jo käynnissä. Työrauhatyöryhmän määräaika päättyy 15. lokakuuta ja valtioneuvoston suunnitelmassa on, että esitys annetaan eduskunnalle tämän syksyn aikana. Toki varmaan käytännössä eduskunta käsittelee sitä vasta tammikuun istuntotauon jälkeen. Paikallinen sopiminen työryhmältä odotetaan tuloksia 31. tammikuuta eli se on ensi kevään asioita. Marraskuussa järjestämme seminaarin Ruotsin mallin mukaisesta Suomen mallista, joten se työ käynnistyy silloin.
Ruotsi on edelläkävijä monissa muissakin työelämäkysymyksissä. Vaikka 55–64-vuotiaiden työllisyysaste on Suomessa kohentunut, se on edelleen Ruotsia matalampi. Suomessa moni yli 50-vuotias työnhakija kokee tulleensa syrjityksi ikänsä puolesta.
Hallitusohjelmassa luvataan torjua ikäsyrjintää ja poistaa iäkkäämpien henkilöiden työllistymisen esteitä. Mutta miten tämä käytännössä tehdään, kun palkkaaminen tapahtuu ruohonjuuritasolla yrityksissä?
– Tässä on kaksi puolta: pyrimme vaikuttamaan asenteisiin ja sitten ovat ne konkreettiset keinot. Olen itsekin saanut paljon viestiä, että yli 50-vuotiaiden on vaikeampi työllistyä vaativampiin tai hyvää fyysistä kuntoa vaativiin tehtäviin, vaikka olisi osaamista ja taitoa. Tässä tarvitaan selkeää asennemuutosta ja tähän pitää pyrkiä vaikuttamaan. Luulen, että Ruotsiin verrattuna suurin ero on juuri asenteissa, siellä ikääntyvää työntekijää arvostetaan enemmän.
Yksi konkreettinen toimi parantaa yli 55-vuotiaiden työllisyyttä liittyy viimeisen työnantajan vastuuseen tapauksissa, jos työntekijä jää pysyvästi sairaseläkkeelle. Jatkossa, kun yli 55-vuotias palkataan aidosti uutena työntekijänä, yritykselle syntyvä työnantajien työeläkemaksun maksuluokkavaikutus poistetaan. Tämä vähentää yrityksen riskiä palkata myös kokeneempia tekijöitä.
Tavoitteena on myös kannustaa jo eläkkeellä olevia tekemään enemmän töitä. Tälläkin hetkellä monet sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetusalan ammattilaiset jatkavat työn tekemistä vanhuuseläkkeen rinnalla. Emmekö todellakaan pärjää ilman eläkeläisten työpanosta?
– On totta, että eläkeläisen työskentely korostuu jo nyt erityisesti hoitoalalla ja erityisesti pienemmillä paikkakunnilla, missä alueen väestö on jo muutenkin ikääntyneempää. Heidän työpanoksensa on monta kertaa jo ihan palveluiden toimivuudenkin kannalta ratkaisevaa.
Moni eläkeläinen haluaisi jatkaa työskentelyä myös eläkkeelle jäämisen jälkeen. Siksi yli 65-vuotiaiden eläkeläisten osalta tulemme tekemään merkittävän verouudistuksen eli tuplaamme työtulovähennyksen. Se on huomattava kannustin ottaa vastaan esimerkiksi osa-aikatöitä.
Itse pidän hyvänä ja mielenkiintoisena myös hallitusohjelmaan kirjattua kokeilua Singaporen siltatyömallista. Kun työntekijä saavuttaa alimman iän, jolloin hänellä olisi mahdollisuus jäädä eläkkeelle, hänellä olisi oikeus käydä työnantajan kanssa keskustelu mahdollisesta työn keventämisestä tai muista työjärjestelyistä. Ajatuksena on, että näin saadaan lisää työvuosia aina siihen saakka, kun korkein eläkeikä on saavutettu. Toki jos vastuut ja työ kevenee, myös tulotaso liikkuu työn vaativuuden mukaan, mutta työntekijällä olisi mahdollista saada osittain kompensaatiota tähän varhaiseläkejärjestelmästä. Singaporessa on tämän mallin ansiosta saatu pidennettyä työuria useilla vuosilla.
Työtekijäjärjestöt ovat kritisoineet voimallisesti hallituksen aikeita poistaa vuorotteluvapaa ja aikuiskoulutustuki. Näiden katsotaan heikentävän työntekijöiden työhyvinvointia sekä mahdollisuuksia kouluttautua ja vaihtaa esimerkiksi alaa. Miten vastaat kritiikkiin?
– Heti alkuun on sanottava, että työttömyysturvalla voi edelleen opiskella, jos esimerkiksi rakennemuutos vie työt alta ja tarvitaan uudelleenkouluttautumista. Eli tämä ei muutu mihinkään. Sen sijaan nyt esillä ollut aikuiskoulutustuki on koskenut lähinnä niitä, jotka ovat jo työelämässä. Tuella on esimerkiksi täydennetty omaa osaamista, ja sitä ovat käyttäneet eniten ne, jotka ovat jo valmiiksi olleet korkeasti koulutettuja. Tutkimusten mukaan aikuiskoulutustuen hyöty työmarkkinoille on varsin pieni. Samalla menetetään 8000 henkilötyövuotta keskeltä parasta työuraa, ja siitä tulee kustannuksia valtiontalouteen. Isossa kuvassa se on siksi joutunutkin vasaran alle. Samankaltaiset perusteet ovat myös vuorotteluvapaan poistossa.
Mutta olemme tunnistaneet koulutustarpeen ennen kaikkea sellaisissa julkisen sektorin tehtävissä, missä vaaditaan muodollinen pätevyys työtehtävästä toiseen siirryttäessä. Nämä koskevat erityisesti hoiva-alaa kuten kouluttautumista hoiva-avustajasta lähihoitajaksi tai lähihoitajasta sairaanhoitajaksi ja myös esimerkiksi opetusalalla opettajasta erityisopettajaksi. Nyt kun aikuiskoulutustuki loppuu, etsimme ratkaisua, miten voimme jatkossa varmistaa tämän kaltaiseen lisäkouluttautumiseen tehtäviin, joilla on pulaa työntekijöistä. Tässä on varmasti myös kuntatyönantajalla ja hyvinvointialueilla omat intressinsä.
Koulutuskeskustelussa on hyvä muistaa, että jatkossakin toisten ja kolmansien tutkintojen suorittaminen on maksutonta, mutta on sitten toinen asia, millä ihminen pärjää sen ajan, kun opiskelee. Ja siihen puolestaan liittyy kysymys siitä, mikä on yksilön vastuu omasta koulutuksestaan, jos hän suorittaa useampia tutkintoja ja mikä taas kuuluu yhteiskunnan maksettavaksi.
Heinäkuussa meillä oli työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan 278 700 työtöntä työntekijää, joista pitkäaikaistyöttömiä eli yli vuoden työtä vailla olleita oli 92 200. Työvoimapalvelut ovat siirtymässä kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta alkaen. Miten työvoimapalveluita tulisi uudistaa, jotta työ ja tekijät kohtaavat paremmin?
– Näissä kuntakokeiluissa näkyy jo se, että mitä yksilöllisempiä palveluita työnhakijalle pystytään tarjoamaan, sen paremmin ne tehoavat. Mutta totta kai se vaatii silloin myös selvästi enemmän resursseja, kuten esimerkiksi Tanskassa on tehty. Siellä yhdellä virkailijalla on niin pieni määrä asiakkaita, että hän tuntee todella hyvin asiakkaansa ja tietää, tarvitsevatko he esimerkiksi täydennyskoulutusta, tukityöllistämistä vai ovatko he siinä tilanteessa, että heidän paikkansa on eläkkeellä.
Meillä on ajatuksena, että virkailijoille pitää antaa enemmän omaa harkintavaltaa päätöksenteossa, vaikka toki velvoitteista on pidettävä kiinni. Nythän tilanne on ollut kaavamainen, että on pitänyt hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa myös tapauksissa, jossa esimerkiksi opettajan työsuhde loppuu toukokuun viimeinen päivä ja uusi työsuhde on sovittu alkavaksi jo elokuussa. Ja tämä vain siksi, että voidaan varmistaa parin kuukauden työttömyysturva. Eihän siinä ole järkeä. Velvoitteita pitää olla, mutta niissä on oltava myös joustavuutta ja mahdollisuus virkailijan harkintaan.
Kokoomukselle tärkeä työperäinen maahanmuutto aiheutti vääntöä hallitusneuvotteluissa. Esimerkiksi hallitusohjelmassa mainitun kolmen kuukauden säännön on nähty heikentävän Suomen vetovoimaa ja mahdollisuuksia houkutella työntekijöitä maahan. Kannattaako ulkomaisen hitsarin tai koodarin enää tulla Suomeen?
– Kolmen kuukauden sääntö liittyy heihin, jotka tulevat Suomeen työperäisellä oleskeluluvalla, muita lupamuotojahan tämä ei koske. Jos henkilö on työluvalla maassa ja työt loppuisivat esimerkiksi tänään, niin nykyisin lupa periaatteessa päättyy heti, kun työ päättyy. Käytännössä maahan on kuitenkin saanut jäädä, kunnes lupa-aika on päättynyt ja on ollut aika hakea uutta lupaa.
Tämä kolmen kuukauden sääntö itse asiassa parantaa ja joustavoittaa ulkomaisen työntekijän tilannetta. Tähän asti työluvalla on voinut tehdä vain yhden alan töitä. Jatkossa jos työt loppuvat, työntekijän on mahdollista hakea kolmen kuukauden sisällä Suomesta töitä joko samalta toimialalta toisen työnantajan palveluksesta tai toiselta työvoimapula-alalta. Jos esimerkiksi tehdas vähentää kymmenen henkeä, mutta viereisellä tehtaalla on tarve uusille tekijöille, työntekijä voi hakeutua uuteen työpaikkaan, jos työtehtävä on sellainen, että se ei vaadi pitkää koulutusta tai hänellä on tehtävään jo aiempaa osaamista. Eli en näe, että tästä tulee mikään ongelma.
Eri asia sitten ovat nämä niin sanotut huippuosaajat, joiden kohdalla meidän täytyy vielä katsoa, tarvitaanko tähän jotain toista ratkaisua. Heidän osaltaan kolmen kuukauden siirtymäaika työpaikasta toiseen voi olla liian lyhyt, sillä tässä ryhmässä voi olla kilpailukieltosopimuksia, karensseja ja pitkiä rekrytointiprosesseja soveltuvuusarviointineen. Tämä ongelma on siis tunnistettu, mutta tästä täytyy vielä hallituspuolueiden kesken neuvotella.