Kuluneet päivät jäävät historiaan, ennustaa europarlamentaarikko ja ulkopolitiikan asiantuntija Mika Aaltola (kok.). Pohjois-Atlantin turvallisuusarkkitehtuuri alkoi tammikuussa rakoilla sisältäpäin, ei Venäjän tai Kiinan vaan Yhdysvaltojen toimesta, Aaltola kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Taustalla ovat Aaltolan mukaan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin puheet Tanskalle kuuluvan Grönlannin liittämisestä Yhdysvaltojen yhteyteen. Trumpin puheet ovat herättäneet runsaasti huolta Tanskassa ja Euroopassa.
– Presidentti Trumpin uusi kierros vaatimuksia Grönlannin “hallinnasta” kansallisen turvallisuuden nimissä ei ole enää poliittista teatteria. Se on strateginen testi Euroopalle: puolustaako se suvereniteettia vai tottuuko ajatukseen, että vahvin sanelee myös ystävilleen, Aaltola kirjoittaa.
Yhdysvaltojen viimeviikkoisen Venezuelan operaation jälkeinen vihjailu voimankäytöstä on muuttanut sävyn Grönlannin osalta lopullisesti, europarlamentaarikko toteaa. Saari on nyt keskiössä, ja Eurooppa Aaltolan mukaan eksistentiaalisten kysymysten äärellä. Kysymys Grönlannin asemasta koskettaa koko eurooppalaisen järjestyksen kestävyyttä.
– Euroopan ensireaktio on ollut reaktiivinen ja epäröivä, ei vielä riittävä. Yhtenäinen diplomaattinen rintama, suorat solidaarisuuslausunnot ja Grönlannin itsemääräämisoikeuden nostaminen kansainvälisen oikeuden ytimeen ovat palauttaneet pelilaudan perusasetelman: alue ei ole kauppatavaraa. Se on kansa, maa ja oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan.
– Kun Tanska ja Grönlanti nimeävät puheet liittämisfantasioiksi, he tekevät sen, mihin Euroopan olisi pitänyt ryhtyä aiemmin: kutsua asiat niiden oikeilla nimillä. Trump hakee statusta ja resursseja. Hänen tulee ymmärtää Yhdysvaltojen samalla menettävän hyvin paljon. Status laskee ja pääsy resursseihin vaikeutuu. Tämä täytyy näyttää nyt, muuten Ukrainan kohtalo alkaa koplautua Grönlantiin. Pitää muistaa, että vaikka Ukrainan tuki on nyt Euroopan rahoittamaa, USA toimittaa aseet, Aaltola muistuttaa.
Talouden osalta Eurooppa on alkanut ymmärtää vallan logiikkaa, Aaltola kirjoittaa. Huoltovarmuus on Aaltolan sanoin ”uusi rauta” ja infrastruktuuri ”pelote”, ja tämän Eurooppa on tehnyt selväksi sitomalla Grönlannin infrastruktuurin, huoltovarmuuden ja harvinaiset maametallit eurooppalaiseen kokonaisuuteen. Samalla pohjoismainen ja eurooppalainen puolustusyhteistyö rakentaa arktista pilaria, joka ei nojaa automaattisesti Yhdysvaltojen komentoon, europarlamentaarikko toteaa. Tämä on hänestä vakuutus sen varalle, että ”liittolaisen ailahtelevuus muuttuu muiden haavoittuvuudeksi”.
– Todellinen kysymys on eskalaatioportaikon yläpäässä. Kuinka pitkälle Eurooppa on valmis menemään puolustaakseen omaa perusjärjestystään, jos varovaisuus tulkitaan heikkoudeksi. Venezuelan tapahtumat osoittivat, että strateginen kärsivällisyys ei aina rauhoita, vaan voi rohkaista. Vuosi 2026 on siksi käännekohta. Epäjärjestyksen aika ei palkitse toiveajattelua, Aaltola päättää kirjoituksensa.
Tammikuu 2026 jää historiaan hetkenä, jolloin Pohjois-Atlantin turvallisuusarkkitehtuuri alkoi rakoilla nopeasti myös sisältäpäin. Ei Venäjän, ei Kiinan, vaan liittolaisen toimesta. Presidentti Trumpin uusi kierros vaatimuksia Grönlannin “hallinnasta” kansallisen turvallisuuden…
— Mika Aaltola (@MikaAaltola) January 6, 2026
