Miesten syöpien tutkimukselle kerättiin lähes 700000 euroa

Erityisesti nuoret miehen innostuivat lahjoittamaan Munien puolesta -keräykseen.
Sairaalan käytävä ja vastaanottohuone kuvituskuvassa. / LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Sairaalan käytävä ja vastaanottohuone kuvituskuvassa. / LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Syöpäsäätiön järjestämällä Munien puolesta -keräyksellä saavutettiin lähes 700 000 euron tuotto miesten syöpien tutkimuksen hyväksi.

Keräys oli käynnissä 21.1.–29.3., mutta syöpätutkimuksen tukemiseen voi osallistua edelleen koko vuoden ajan.

– Syöpäsäätiön Munien puolesta -kampanjan tavoitteena on, että yhä useampi mies selviytyisi syövästä. Keräyksen tuotot ohjautuvat suomalaisen syöpätutkimuksen tukemiseen. Miesten syöpien tutkimuksessa on kyse aiemmasta diagnoosista, paremmista hoidoista ja elämän jatkumisesta. Lahjoittajien ansiosta ylitimme tavoitteemme ja lahjoitukset ohjataan eturauhas- ja kivessyöpätutkimuksen rahoittamiseen, Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller sanoo tiedotteessa.

– Kampanjalla avasimme myös keskustelua, joka lisää tietoisuutta ja vie miehiä ajoissa hoidon piiriin.

Syöpäsäätiön markkinointijohtaja Anu Koikkalainen kertoo, että keräyksen tuotto kasvoin noin 40 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Konsepti vetosi hänen mukaansa erityisesti nuoriin mieslahjoittajiin.

– Päämäärämme on tehdä tästä kaikkien kampanja, sillä miesten syöpien nujertaminen onnistuu vain tutkimuksen avulla. Kylmä fakta on, että tutkimus polkee paikoillaan ilman rahoitusta, Koikkalainen sanoo.

Syöpäsäätiö on rahoittanut miesten syöpien tutkimusta jo yli 70 vuotta. Tutkimuksen ansiosta eturauhassyövän hoito on kehittynyt viime vuosikymmeninä valtavasti. Nykyisen, yhä paremman selviytymisen taustalla on parantunut diagnostiikka ja yhä tehokkaammat hoidot. Niiden kehitys on suora seuraus syöpätutkimuksen tuottamasta uudesta tiedosta.

Tutkimuksen mukaan hyödyt eivät kasva rajattomasti voimaharjoittelun määrän noustessa.
Useimmiten oire on vaaraton, mutta tietyissä tilanteissa turvotus vaatii lääkärin arviota.
Mainos