Ukrainan tiedustelupalvelun sotilaita kiinniotetun miehen kanssa. KUVA: SBU

Mies ilmiantoi isänsä venäläisille – Ukrainan tiedustelu käräytti

Miehittäjän kanssa yhteistyötä tehnyttä miestä odottaa elinkautinen vankeusrangaistus.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainan tiedustelupalvelu SBU kertoo tiedotteessaan pidättäneensä ukrainalaismiehen, joka ilmiantoi oman isänsä päästäkseen töihin Venäjän miehityshallintoon.

Ennen sotaa mies oli toiminut entisen presidentin Viktor Janukovytšin Kreml-mielisessä Alueiden puolueessa, joka syrjäytettiin vallasta vuoden 2014 vallankumouksessa.

Mies ryhtyi auttamaan venäläisiä välittömästi, kun nämä saapuivat hänen kotikyläänsä Hersonin alueella sodan alussa. Hän muun muassa ilmiantoi miehityshallinnolle Venäjää vastustavia paikallisia sekä heidän perheenjäseniään.

Edes miehen oma Venäjän hyökkäystä vastustanut isä ei ollut turvassa. Mies ilmiantoi isänsä miehityshallinnolle, ja tämä vietiin myöhemmin venäläisten ylläpitämään kidutuskammioon. Siellä venäläiset kiduttivat isää lukuisia kertoja ja yrittivät saada tämän tekemään yhteistyötä miehittäjien kanssa.

Mies osallistui myös itse Ukrainaa tukevien paikallisten kidnappauksiin ja kotien ryöstelyyn. Hän oli niin innokas tekemään yhteistyötä venäläisten kanssa, että ilmoittautui vapaaehtoiseksi työskentelemään venäläisten tarkastuspisteellä.

Palkintona teoistaan miehelle osoitettiin työpaikka miehityshallinnosta. Hänen vastuualueenaan oli ”humanitäärisen avun” jakaminen miehityshallinnon tukijoille.

Kun Ukraina vapautti Hersonin viime vuoden lopulla, mies jäi alueelle ja pyrki elämään hiljaiselämää. SBU onnistui kuitenkin jäljittämään miehen ja pidätti hänet onnistuneesti. Häntä syytetään nyt maanpetoksesta ja yhteistyöstä vihollisen kanssa.

Mikäli hänet tuomitaan, edessä on elinkautinen vankeusrangaistus.

– Monimutkainen operaatio vihollisen kanssa yhteistyötä tehneen henkilön paljastamiseksi toteutettiin yhteistyössä Zhytomyrin ja Hersonin alueiden tiedustelupalveluiden sekä Zhytomyrin alueen syyttäjänviraston kanssa, tiedotteessa todetaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)