Europarlamentaarikko ja ulkopolitiikan asiantuntija Mika Aaltola (kok./EPP.) toteaa, että Euroopan on valmistauduttava maailmaan, jossa Yhdysvallat ei enää toimi luotettavana turvallisuuden takaajana.
– Se on uskallettava linjata punaisia linjoja Yhdysvaltojen varalta esimerkiksi Grönlannissa. Tehtävä [Donald] Trumpin olosta hieman tukalampaa. Pelkkä mielistely ei ole strategia, korostaa Aaltola X-päivityksessään.
Hän viittaa brittilehti Financial Timesin kirjoitukseen, jossa lehden politiikkakolumnisti Robert Shrimsley arvioi, että Euroopan ainoa Trump-politiikka tällä hetkellä on strateginen nöyristely.
– Nato-maat, mukaan lukien Britannia, antavat keisarille sen minkä tämä julistaa itselleen kuuluvaksi – sen toivossa, ettei hän vaadi liikaa ja suhtautuu suopeasti heidän kiireellisempiin tarpeisiinsa, Shrimsley sanoo.
Hän huomauttaa, että historiassa on lukuisia tapauksia, joissa Yhdysvallat on sivuuttanut Nato-kumppaniensa huolenaiheet. Trumpin nykyhallinto on kuitenkin erilainen. Siinä missä aiemmin amerikkalaista politiikkaa muovasi myös puolustus- ja ulkoministeriö, nyt päätökset kulkevat Trumpin ja hänen lähipiirinsä kautta.
Toinen ero on yhteisen ideologian puuttuminen. Aiemmin Yhdysvaltain turvallisuuspolitiikka heijasti Länsi-Euroopan kanssa jaettua maailmankuvaa, jossa vastustettiin pääasiassa kommunismia tai myöhemmin jihadisteja. Presidenttiä ei tarvinnut vakuuttaa Venäjän uhasta, kolumnisti toteaa.
– Trumpin ajattelussa mahdollisesti oleva ideologia taas kääntyy usein Nato-liittolaisia vastaan: hän on päättänyt levittää MAGA-arvoja Eurooppaan ja horjuttaa liberaaleja hallituksia, Shrimsley katsoo.
Kolmas ero on se, että Trump torjuu kansainvälisen järjestyksen tai suorastaan sabotoi sitä. Hän näkee maailman vain vahvoihin ja heikkoihin jakautuneena, haluaa vastinetta transaktiopolitiikassaan, eikä pelkää käyttää Yhdysvaltain taloudellista voimaa liittolaisia vastaan.
Kolumnistin mukaan Euroopassa puntaroidaan nyt sitä, miten hallita arvaamatonta presidenttiä, josta oma turvallisuus yhä riippuu.
– Näiden kovien totuuksien tunnustaminen auttaa selittämään hermostuneen reaktion sekä Venezuelaan liittyvään vallankaappaukseen että Trumpin Grönlantia koskeviin uhkauksiin. Länsi-Euroopan johtajat eivät tuhlaa diplomaattista pääomaa Venezuelaan. Nicolás Maduroa ei rakastettu ja heillä on tärkeämpiä asioita hoidettavana. Heidän huomionsa kohdistuu oikeutetusti siihen, että Yhdysvallat pysyy samalla puolella Ukrainassa, jossa diplomatia onkin tuottanut jonkin verran tulosta. Tätä prioriteettia ei vaaranneta turhilla julistuksilla menetetystä kansainvälisestä järjestyksestä.
Grönlannista Euroopan johtajat saivat lopulta muodostettua varovaisen ”näpit irti” -lausunnon. Uhmakkuus voi auttaa torjumaan pahinta lopputulosta. Koska Yhdysvaltain invaasio saarelle olisi Naton loppu, Euroopalla on kannustin varmistaa, ettei siihen päädytä ja niin on itse asiassa myös Yhdysvalloilla, Shrimsley huomauttaa.
Hänen mukaansa Tanska joutunee silti tekemään jonkin myönnytyksen Trumpille Grönlannista. Ensimmäinen tarjous tulee olemaan lisätä Naton läsnäoloa saarella, mutta jos Trump tähtää alueelliseen ja taloudelliseen hyötymiseen, jotain konkreettisempaa saattaa Tanskalle tulla pakolla eteen.
– Tällainen priorisointi tekee elämästä epämukavaa kaikille Euroopan johtajille.
Shrimsleyn mukaan on vain yksi vaihtoehtoinen lähestymistapa: enemmän sotilaallista voimaa. Trump ei pelkästään halua nähdä sitä, vaan se voisi myös lisätä hänen kunnioitustaan Euroopan näkemyksiä kohtaan, hän uskoo.
– Mutta ei Britannialla eikä Euroopallakaan ole riittävästi kovaa voimaa. He puhuvat suuremmista puolustusmenoista, mutta Saksaa lukuunottamatta harva pitää kiirettä. [Keir] Starmer on esimerkiksi sitoutunut nostamaan Britannian puolustusmenot 3,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2035 mennessä. Ukrainan suhteen Britannia lupaa joukkoja, joita sillä tuskin on. Tämä ei yksinkertaisesti ole vakavasti otettavaa.
Sotilaallisen voiman puutteen lisäksi kansalliset jakolinjat estävät EU:ta hyödyntämästä taloudellista vaikutusvaltaansa ja rajoittavat yhtenäisen turvallisuuspolitiikan rakentamista.
Euroopan johtajien epämukava realiteetti on Shrimsleyn mukaan se, että on Yhdysvallat, jota he tarvitsevat, mutta johon he eivät enää luota. Siksi on asetettava tärkeämmät asiat etusijalle, tässä tapauksessa Ukraina, ja samalla tunnustettava, että heidän turvallisuutensa takaaja uskoo voimamiesten, etupiirien ja taloudellisen tuoton nollasummapeliin.
– Kunnes läntinen Eurooppa sitoutuu tosissaan omaa turvallisuuteensa, sen ainoa taktiikka on yrittää säilyttää ääni Amerikan keisarin hovissa. Juuri nyt tietoinen nöyristely on ainoa näköpiirissä oleva politiikka, Shrimsley sanoo.
Euroopan valmistauduttava maailmaan, jossa Yhdysvallat ei enää toimi luotettavana turvallisuuden takaajana. Se on uskallettava linjata punaisia linjoja Yhdysvaltojen varalta esimerkiksi Grönlannissa. Tehtävä Trumpin olosta hieman tukalampaa. Pelkkä mielistely ei ole strategia. https://t.co/UZV3C1lAxb
— Mika Aaltola (@MikaAaltola) January 8, 2026
