Venäjän sotilaiden väitetään naamioineen miinoja polttopuun sekaan ja jättäneen niitä Harkovan alueen rajaseudulle.
Ukrainan yleisradioyhtiö Suspilnen julkaisemalla videolla esitellään onttoa puunrungon palaa, jonka sisälle oli sijoitettu räjähde. Mukana oli vaahtomaista täytettä sekä erillinen sytytin ja ohjausyksikkö, jonka tuotetekstissä oli merkitty tuotantomaaksi Venäjä.
Polttopuuksi naamioitu räjähde oli tarkoitus jättää lojumaan tien varteen. Alueen siviiliväestö käyttää puuta rakennustensa lämmittämiseen, sillä keskuslämmitystä ja kaukolämpöä ei ole paikoin saatavilla sotatilan vuoksi.
Riskinä on, että naamioidut miinat päätyvät ihmisten koteihin ja räjähtävät vasta asukkaan laittaessa sen takkaansa. Venäjän kerrotaan lisäksi kaukomiinoittaneen aluetta raketinheittimillä. Monet maantiet ovat täynnä pieniä vihreitä räjähteitä, jotka häiritsevät ajoneuvojen ja jalankulkijoiden liikkeitä. Tämä vaikuttaa samalla pelastuslaitoksen kykyyn vastata hätätilanteisiin.
Harkovan alueen itäosissa sijaitsevan Kupjanskin kaupungin ympäristössä on käyty viime kuukausina kiivaita taisteluita. Kaupunki vapautettiin Ukrainan vastahyökkäyksessä syksyllä 2022, mutta ylivoimaiset venäläisjoukot ovat työntäneet puolustajia hitaasti taaksepäin. Kremlin mukaan tavoitteena on vallata Kupjansk ja muodostaa raja-alueelle puskurivyöhyke.
Europarlamentaarikko ja evp-kenraali Pekka Toveri (kok./EPP) muistuttaa Venäjän ja Neuvostoliiton käyttäneen samankaltaisia menetelmiä aiempina vuosikymmeninä.
– Afganistanissa venäläiset aikanaan panivat räjähteitä leluihin ja jättivät niitä afgaanilasten poimittaviksi. Ei venäläinen luonne ole miksikään muuttunut. Ainakaan paremmaksi, Toveri kirjoittaa X:ssä.
Afganistanissa venäläiset aikanaan panivat räjähteitä leluihin ja jättivät niitä afgaanilasten poimittaviksi. Ei venäläinen luonne ole miksikään muuttunut. Ainakaan paremmaksi. https://t.co/KJwsFqREKu
— Pekka Toveri (@PToveri) October 2, 2025





