Työ- ja elinkeinoministeriö on julkistanut Suomen uuden kansallisen meriteollisuusstrategian, jonka tavoitteena on vahvistaa alan kilpailukykyä, kasvua ja uudistumista.
Strategiassa keskeisiksi teemoiksi nostetaan innovaatiot ja teknologinen edelläkävijyys, osaaminen ja työvoiman saatavuus, vienti ja uudet markkinat, viranomaisalukset ja huoltovarmuus sekä investoinnit, rahoitus ja omistajuus. Lisäksi siinä tarkastellaan valtion roolia ja kotimaisen omistajuuden merkitystä toimialan kehitykselle.
Meriteollisuus ry pitää strategiaa tärkeänä, mutta korostaa, että sen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää konkreettisia ja rahoitettuja toimia.
– Meriteollisuus on noussut Suomen kasvun kärjeksi ja vaikuttaa vahvasti kansantaloutemme suuntaan, Meriteollisuus ry hallituksen puheenjohtaja ja Rauma Marine Constructionsin toimitusjohtaja Mika Nieminen sanoo järjestön tiedotteessa.
Ala nostaa esiin neljä tärkeää toimenpidettä
Meriteollisuus ry:n toimitusjohtajan Elina Anderssonin mukaan strategian toimeenpano pitäisi käynnistää määrätietoisesti yhdessä alan keskeisten toimijoiden kanssa.
Hän nostaa erityisen tärkeiksi tuottavuusohjelman, valtion alushankintoihin liitettävän tutkimuksen, kehityksen ja pilotoinnin yhteiskehittämismallin, kasvuyritysten rahoituksen ja osaamisen varmistamisen sekä viennin ja vienninedistämisen vahvistamisen.
– Niille on suunnattava tarvittava rahoitus ja asetettava toimenpidekohtaiset tavoitteet sekä luotava säännöllinen seurantamalli, Andersson sanoo.
Meriteollisuus ry on osallistunut strategian valmisteluun ja ilmoittaa jatkavansa mukana sen toimeenpanossa. Järjestön mukaan sen syyskuussa julkaisemat hallitusohjelmatavoitteet liittyvät läheisesti strategian suosituksiin.
Uuden strategian valmistelu alkoi lokakuussa 2025, jolloin työ- ja elinkeinoministeriö asetti työryhmän sitä varten. Edellinen kansallinen meriteollisuusstrategia oli vuodelta 2013.
Suomen meriteollisuuden yhteenlaskettu liikevaihto on alan järjestön mukaan noin 12 miljardia euroa, ja ala työllistää suoraan yli 30 000 ihmistä. Yritykset toimittavat teknologiaa muun muassa risteilyaluksiin, matkustaja-autolauttoihin, jäänmurtajiin, viranomaisaluksiin ja offshore-toimintoihin.
Toimiala ulottuu telakoista suunnittelu-, ohjelmisto-, laite-, järjestelmä- ja materiaalitoimittajiin. Strategian onnistuminen riippuu nyt siitä, miten sen suositukset muutetaan rahoitetuiksi ja seurattaviksi toimenpiteiksi.