Opaste potilashuoneisiin käytävällä HUSin uudessa Siltasairaalassa Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Markus Lohi: Sote-rahoituksen jättileikkauksista pitää luopua

Kansanedustajan mukaan lähipalvelujen romuttaminen kävisi pidemmän päälle todella kalliiksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi vetoaa ensimmäistä budjettiaan ja vaalikauden menokehystä valmistelevaan valtiovarainministeri Riikka Purraan (ps.), jotta hän torjuisi kaavaillut suuret leikkaukset vanhuspalvelujen, terveyskeskusten ja muiden sote-palvelujen rahoitukseen.

– Hyvinvointialueilla odotetaan nyt täydessä epävarmuudessa Purran pohjaesitystä. Vaaleissa perussuomalaiset lupasi, ettei lähipalveluista leikata. Näin olisi viisasta myös toimia. Purralla on nyt linjavalinnan paikka, Lohi sanoo tiedotteessa.

– Ei ole oikeudenmukaista, että lähipalvelut romutetaan ja samalla annetaan suuret veroalet. Säästöjen keskellä kaikki suomalaiset on pidettävä mukana, hän jatkaa.

Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana toimiva Lohi arvioi, että suuret leikkaukset lähipalveluihin johtaisivat nopeasti kolmeen asiaan: Hoitojonojen pitenemiseen koko maassa, lähipalvelujen karkaamiseen yhä kauemmas, ja suomalaisten eriarvoisuuden kasvuun.

Sosiaali- ja terveysvaliokuntaa viime kaudella johtanut Lohi muistuttaa, että kalliiden pikavoittojen sijaan nyt tarvitaan kestäviä säästöjä.

– Lähipalvelujen romuttaminen kävisi pidemmän päälle todella kalliiksi. Ne ovat juuri niitä perustason palveluita, joihin painopistettä tulisi siirtää lähivuosina, Lohi varoittaa.

Lohen mukaan hyvinvointialueet kaipaavat nyt hallitukselta epävarmuuden ja leikkausten sijaan työrauhaa ja tukea soteuudistuksen tärkeimpien tavoitteiden toteuttamiseen.

– Hallituksen vankkurit ovat nyt niin oikeassa reunassa, että rattaat luiskahtavat kohta pientareen puolelle. Kulkua on säädettävä lähemmäs keskilinjaa ja talous oikaistava kohtuullisilla ratkaisuilla, sanoo Lohi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)