”Märkä rätti iski SDP:stä nopeasti”

Ville Valkonen sanoo, että Suomi tarvitsee ison sopeutuksen tulevaisuuden turvaamiseksi.
SDP:n vaalikoju Jyväskylässä eduskuntavaalien 2019 alla. WIKIMEDIA COMMONS/TIIA MONTO CC BY-SA 4.0
SDP:n vaalikoju Jyväskylässä eduskuntavaalien 2019 alla. WIKIMEDIA COMMONS/TIIA MONTO CC BY-SA 4.0

Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen kertoo olleensa jo toiveikas SDP:n suhteen, kun puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman myönsi talouden sopeutustarpeen lokakuussa antamassaan haastattelussa.

– Märkä rätti iski näköjään nopeasti: SDP:n varapuheenjohtajat pistävät päät takaisin pensaaseen?, Ville Valkonen kirjoittaa Twitterissä.

Hän viittaa uutiseen, jossa SDP:n varapuheenjohtajat ilmoittavat, ettei puolue hyväksy kokoomuksen esittämää leikkaustahtia.

Kokoomus on esittänyt, että valtion tulisi leikata menoja vuosittain noin miljardin euron verran tulevien kahden vaalikauden aikana.

– Suomi tarvitsee ison sopeutuksen tulevaisuuden turvaamiseksi, Valkonen päättää.

Paikallishallinnossa palkat ovat kohonneet neljä prosenttia yksityistä sektoria nopeammin.
Ministerin mukaan SDP on kuukausikaupalla käyttänyt heikkoa kasvua ja työllisyyttä todisteena hallituksen epäonnistumisesta.
Politikointi on ajoittain nakertanut luottamusta eduskunnan perustuslakivaliokuntaan. Vaihtoehtoja on haettu, mutta eduskunta ja valiokunta ovat pitäneet kiinni vallastaan, politiikan toimittaja Heikki Vento sanoo näkökulmassaan.
Mainos