Keskustelu perustuslakivaliokunnan roolista alkaa heti, kun joku oikeusoppinut tai poliitikko on tyytymätön valiokunnan päätökseen. Valiokuntaa moititaan politikoinnista ja korostetaan, että sen pitäisi tulkita vain lakien perustuslainmukaisuutta.
Tällä kertaa varoituksen antaja on oikeustieteen emeritusprofessori Kaarlo Tuori. Helsingin Sanomissa hän kirjoittaa, että ennen valiokunta kunnioitti asiantuntijoiden näkemyksiä. ”Luottamusta perustuslakivaliokunnan asiantuntijoihin on määrätietoisesti horjutettu.”
Tuorin mielestä kynnys politikointiin on madaltunut. Hän lainaa kokoomuksen eduskuntaryhmän silloisen puheenjohtajan Kai Mykkäsen selitystä, miksi puolue otti valiokunnan puheenjohtajuuden.
”Hän johdattelee keskustelua ja vaikuttaa myös siihen prosessiin.”
Mykkästä voi tulkita Tuorin tapaan, tai niin, että kokoomus halusi estää päätösten jarruttamisen. Kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok.) lisäksi Tuoria jurppii valiokunnan tulkinta rajalaista. Sitä vastustaneet oikeusoppineet ”edustivat tasavallan korkeinta asiantuntemusta”.
Tuori ”unohtaa”, että osa tunnetuista juristeista oli eri mieltä. Esimerkiksi korkeimman oikeuden entinen presidentti ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomarina toiminut Pauliine Koskelo, silloinen oikeuskansleri Tuomas Pöysti ja eduskunnan entinen oikeusasiamies Petri Jääskeläinen.
Kiusaus politikointiin valiokunnassa lisääntyi perusoikeusuudistuksessa. Myös Euroopan unionin säädöksien ja kansainvälisten sopimusten soveltaminen voi aiheuttaa tulkintakiistoja.
Valiokunnan kilvessä on tahroja, mutta suurissa kiistakysymyksissä se on pysynyt kaidalla tiellä.
Valiokunnan esityksestä täysistunto nosti syytteen entistä ministeriä Kauko Juhantaloa (kesk.) vastaan, vaikka oikeuskansleri Jorma S. Aalto ei ollut löytänyt Juhantalon toiminnasta riittävästi moitittavaa.
Vaikka hallituspuolueilla on ollut enemmistö valiokunnassa, kaikki hallitusten hankkeet eivät ole läpäisseet seulaa. Esimerkiksi sote-uudistukset.
Vaalikaudella 2011–2015 soten kaatoi valiokunta, jota johti hallituspuolue sosiaalidemokraattien Johannes Koskinen. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) porvarihallituksen aikana valiokuntaa johti Annika Lapintie (vas.), mutta valiokunta oli lausunnossaan yksimielinen.
Poliitikkojen ja oikeusoppineiden kiistat eivät ole niin valtavia kuin saattaisi heti kuvitella. Asiantuntijat tulkitsevat voimassa olevia lakeja.
Eduskunta on lainsäätäjä. Sillä on valta päättää, miten lakeja ja niiden tulkintaa muutetaan. Perustuslakivaliokunnan etuja on sen yhteys kansalaismielipiteeseen ja se, että lakia tulkitaan osana säätämisprosessia.
Useimmiten valiokunnan tilalle on tarjottu perustuslakituomioistuinta. Joku poliitikkokin on innostunut vaatimaan selvitystä uudesta tuomioistuimesta. Esimerkiksi Eero Heinäluoma (sd.), Sauli Niinistö (kok.) ja Petteri Orpo (kok.).
Välttyisikö perustuslakituomioistuin politiikalta. Ei välttämättä.
Kuka nimittäisi tuomioistuimen jäsenet tai heidän valitsijansa? Hallitus vai eduskunta, siis kuitenkin poliitikot. Tulisiko tuomareiden valinnasta poliittisia kuten Yhdysvalloissa?
Lainsäätäjä ja asiantuntijat joutuisivat puntaroimaan, kuinka paljon perustuslakituomioistuin syventäisi demokratiavajetta tai vahvistaisi vallan kolmijakoa.
Tuorin mielestä Suomen malli on kansainvälinen kummajainen. Hänellä ei ole vaihtoehtoa järjestelylle, vaikka perustuslakituomioistuin ei ole mikään mörkö.
Oma tutkiskelun aihe on, kuinka paljon valtiosääntöoppineet politikoivat.