Selvitys ulkomailta Suomeen tulevien luonnonmarjojen poimijoiden asemasta on valmistunut. Vaihtoehdot ovat, että poimijat tulisivat jatkossa Suomeen työsuhteessa kausityöhön perustuen tai itsenäisessä asemassa elinkeinonharjoittajina.
Kaupalliseen käyttöön kerätään metsistä eniten puolukkaa, mustikkaa ja lakkaa ja poimijoista 80-90 prosenttia on tullut Thaimaasta. Aiemmin marjoja on voinut poimia turismiviisumilla.
Selvityksen tekivät Pellervon taloustutkimus PTT:n sekä Vaasan yliopisto työ- ja elinkeinoministeriön tilauksesta. Selvitys arvioi kahden eri sääntelyvaihtoehdon taloudellisia vaikutuksia luonnonmarjoja kerääviin ulkomaalaisiin, luonnonmarja-alan yrityksiin sekä julkiseen talouteen Suomessa.
Selvityksen mukaan alan oikeudellisen sääntelyn muuttaminen on perusteltua alan epäkohtien minimoimiseksi. Työsopimukseen perustuva kausityö vaikuttaa realistisemmalta vaihtoehdolta kuin yksityisenä elinkeinonharjoittajana toimiminen.
– Elinkeinonharjoittajina toimiminen suomen kieltä osaamattomille ja hyvin erilaisista kulttuuriympäristöistä tuleville poimijoille olisi kustannustehoton ja raskas toimintatapa. Käytännössä poimijoilla ei olisi edellytyksiä suoriutua lakisääteisistä velvollisuuksistaan. He olisivat yhä riippuvaisia luonnonmarjayrityksistä, sillä heidän tulisi itse solmia marjojen myyntisopimukset niiden kanssa, sanoo tiedotteessa PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk.
Selvityksen mukaan työsuhde toisi poimijoille työsuhteen edut ja vähimmäispalkan turvan. Muutos ei kuitenkaan välttämättä tarkoittaisi kaikille marjanpoimijoille tulojen kasvua. Se ei myöskään ehkäisisi matkakulujen aiheuttamaa velkaantumista kotimaassa.
Alan yrityksille poimijoiden työsuhde ja siihen sisältyvät työnantajavelvollisuudet aiheuttaisivat merkittävää kustannusten nousua, Busk totesi tiedotustilaisuudessa. Osan yrityksistä pitäisi muuttaa toimintaansa ja osa voisi joutua vetäytymään markkinoilta.
Kustannusten nousu aiheuttaisi nousupaineita kotimaisten luonnonmarjojen hinnoille. Marjayrittäjiä edustavan Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen arvioi aiemmin julkisuudessa, että kotimaisen marjan hinnannousu johtaisi käytännössä ulkomaisen tuontimarjan kasvuun.
Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä on tuottanut täydentävää vaikutusten arviointia päätöksenteon tueksi. Työryhmä korostaa, että poimijoiden maahantulo tulisi jatkossa järjestää joko työsuhteen tai elinkeinonharjoittamisen varaan, eikä poimintaa siten jatkossa rinnastettaisi turismiin. Säädösmuutosten lisäksi ongelmien korjaaminen vaatii sekä alan omaa vastuullisuustyötä että viranomaisyhteistyötä.
Työsuhdevaihtoehto tarkoittaa, että luonnontuotteiden keruu lisättäisiin kausityölain soveltamisalaan. Työryhmän mukaan vaihtoehdon selkeimpänä etuna olisi, että työsuhteessa tapahtuvaan työhön soveltuisivat yleiset työoikeudelliset säännöt ja työsuojeluvalvonnalla voitaisiin puuttua epäkohtiin.
Marjalain kehittäminen ja marjanpoimijoiden Suomeen tuleminen elinkeinonharjoittajina olisi marja-alan yrityksille pienempi toimintatavan muutos ja niille kustannuksiltaan pienempi. On kuitenkin epävarmaa, pystyisivätkö poimijat käytännössä suoriutumaan yrittäjävelvoitteista.
Mahdollista olisi myös yhdistää nämä kaksi vaihtoehtoa, jolloin poimijan maahantulo voisi perustua joko työsuhteeseen tai yrittäjyyteen tilannekohtaisesti. Marja-alan yritykset voisivat joka tapauksessa jatkossakin hyödyntää myös sellaisten poimijoiden työpanosta, jotka ovat Suomessa muulla kuin poimintaan liittyvällä perusteella.
Luonnonmarjojen kerääminen Suomessa on nojautunut voimakkaasti ulkomaisiin, erityisesti Thaimaasta kutsuttaviin ja rekrytoituihin kerääjiin.
Tähän mennessä poimijat ovat tulleet Suomeen Schengen-turistiviisumilla, jolla he saavat oleskella ja kerätä marjoja maassa enintään kolme kuukautta. Turismiviisumipohjainen järjestelmä altistaa kuitenkin poimijat hyväksikäytölle ja sitä ei tulla jatkamaan.
Ongelmat luonnonmarjanpoimijoiden työoloissa ja ansioissa ovat nousseet laajempaan tietoisuuteen reilun viimeisen 10 vuoden aikana. Vuosina 2022 ja 2023 alalla on esiintynyt laajoja ihmiskauppaepäilyjä ja -syytteitä.
Ongelmien vuoksi ulkoministeriö keskeytti luonnonmarjanpoimijoiden viisumihakemusten vastaanoton Thaimaassa maaliskuussa 2024. Marjanpoimijoiden maahantuloon luodaan kestävä ratkaisu satokaudesta 2025 eteenpäin.
Nyt valmistunut selvitys tukee poliittista päätöksentekoa eri vaihtoehdoista. Hallitus tulee linjaamaan jatkovalmistelusta myöhemmin. Tavoitteena on, että säädösmuutokset tulevat voimaan kaudeksi 2025.





