Kansanedustaja Maria Ohisalo (vihr.) aloittaa Sanna Marinin (sd.) hallituksen ympäristö- ja ilmastoministerinä. Hänet nimitettiin tehtäväänsä tasavallan presidentin esittelyssä tänään tiistaina.
Ennen nimitystä aiemmin ilmasto- ja ympäristöministerinä toiminut Emma Kari (vihr.) pyysi eroa tehtävästään.
Tiistaina pitämässään tiedotustilaisuudessa Ohisalo mainitsi ihmiskunnan ja koko maapallon elinkelpoisuuden suurimmiksi uhiksi ilmastokriisin ja luontokadon.
– Näiden riskien ratkaisulle on todella kiire. Tulen ympäristö- ja ilmastoministerinä keskittymään näihin ratkaisuihin, Ohisalo linjasi.
Puheessaan hän kiinnitti huomiota myös siihen, että palaa ministeriksi poikkeuksellisten aikojen keskellä.
– Euroopassa on käynnissä sota ja se näkyy arjessa. Maailma on muuttunut monella tavalla ja edessämme on epäilemättä kiperiä ongelmia. Uskon, että me suomalaiset löydämme keinot niiden ratkaisemiseksi.
Aiemmin Marinin hallituksen sisäministerinä toiminut Ohisalo jäi äitiyslomalle viime joulukuussa. Hänen tilalleen sisäministeriksi nimitettiin ympäristöministerinä toiminut Krista Mikkonen (vihr.). Ennen äitiyslomalle siirtymistä Ohisalo ilmoitti palaavansa loman jälkeen ympäristöministerin tehtäviin, ja väliaikaiseksi ministeriksi Ohisalon äitiysloman ajaksi nimitettiin Emma Kari.
– Haluan kiittää Emmaa periksiantamattomasta ja menestyksekkäästä työstä. Olen ylpeä, että Emman kaudella saatiin kaksi merkittävää uudistusta: ilmastolaki ja luonnonsuojelulaki, Ohisalo sanoi.
– Kiitän myös Krista Mikkosta, jonka johdolla tehtiin aivan uudenlainen ympäristöohjelma Helmi. Hallitusohjelman kirjausten määrässä ympäristöministeriö on ministeriöiden kärkikastia ja ympäristökysymykset ovat nousseet politiikan keskiöön.
Heti presidentin esittelyn jälkeen pidettävässä ylimääräisessä valtioneuvoston yleisistunnossa käsitellään ministerivaihdoksesta johtuvat muutokset ministereiden työnjakoon, ministerivaliokuntien ja -työryhmien kokoonpanoihin ja sijaisuuksiin sekä ministerin valtiosihteerinimitys.
Uutinen päivitetty kauttaaltaan 7.6. kello 17.06.