Monen suomalaisen kodissa lojuu vanhoja tavaroita, joille ei ole enää käyttöä. Osa tavaroista on ollut tarpeettomana jo niin kauan, ettet välttämättä muista edes niiden olemassaoloa.
Ajatus vanhan tarpeettoman tavaran kierrätykseen viemisestä tai poisheittämisestä voi olla suuri esimerkiksi joulusiivouksen yhteydessä.
Ennen vanhoista tavaroista luopumista kannattaa kuitenkin selvittää, voisiko tavaroilla olla jälleenmyyntiarvoa. Monella arkisella ja päällisin puolin arvottomaltakin vaikuttavalla tavaralla voi olla yllättävän suurta keräilyarvoa. Parhaimmillaan voit tehdä komerostasi löytyvien arkisten aarteiden avulla jopa tuhansien eurojen – tai jopa suuremman tilin.
Käy läpi kirjahyllysi
Esimerkiksi niinkin arkisesta paikasta kuin kodin kirjahyllystä voi löytyä arvokkaita aarteita. Kaikkein arvokkaimpien kirjojen hinnat voivat nousta tuhansiin euroihin. Silloin kyseessä ovat yleensä pienten painosmäärien kirjat, jotka syystä tai toisesta ovat saaneet niin sanotun ”kulttimaineen”.
– Tähän voidaan päästä montaa kautta. Kaunokirjallisuudessa laajan tuotannon omaavan suosikkikirjailijan alkupään tuotanto on usein arvokasta. Esimerkiksi Agatha Christien ensimmäiset suomennokset voivat nousta hinnoiltaan satoihin euroihin. Tai kyseessä voi olla erityisen keräiltyyn genreen liittyvä harvinaisuus, kuten fantasiakirjallisuudessa J. R. R. Tolkienin Lohikäärmevuori [Hobitin ensimmäinen suomenkielinen laitos], verkossa toimivan antikvariaattiliike Finlandia-kirjan toimitusjohtaja Matti Pietilä kertoi aiemmin VU:lle.
Tietokirjallisuudessa erityisen arvokkaita voivat olla eri tavoin uraa uurtaneet teokset, jotka liittyvät keräillyimpiin aihepiireihin. Esimerkkinä Pietilä mainitsee Gösta Sundmanin teoksen Suomen kalat. Siitä voi joutua tänä päivänä maksamaan jopa kaksi tuhatta euroa.
Muita arvokkaita tietokirjoja ovat esimerkiksi Eino Jutikkalan ja Gabriel Nikanderin Suomen kartanot ja suurtilat. Trilogiana sen arvo liikkuu Pietilän mukaan noin tuhannessa eurossa.
Halutun kirjan aseman voi saavuttaa myös muilla tavoilla. Esimerkkinä Pietilä mainitsee teokset, jotka ovat aikanaan kielletty. Yksi esimerkki on Adolf Hitlerin kirja Taisteluni.
– Se ei ole erityisen harvinainen kirja, mutta myyntihinnat ovat silti jatkuvasti 200 euron paikkeilla, Pietilä kertoo.

Joskus yksittäisen kirjan arvoon voivat vaikuttaa myös yksilölliset tekijät. Silloin siis jokin kirjakappale voi olla keräilijöiden keskuudessa arvokas ja haluttu, vaikka kyseisen teoksen muut kappaleet eivät olisikaan yhtä arvokkaita. Pietilän mukaan yksittäisestä keräilykirjasta voi tehdä erityisen harvinaisen esimerkiksi siinä oleva painovirhe tai provenienssi (historia). Provenienssilla tarkoitetaan esimerkiksi kirjaan tehtyjä omistajamerkintöjä, signeerauksia, ex-libriksiä tai muita kirjan historiaan liittyviä tietoja.
– Esimerkiksi J. R. R. Tolkienin Lohikäärmevuori myytiin kaupassamme painovirheen vuoksi 1 500 eurolla, kun samaan aikaan vastaava normaali ensipainos oli arvoltaan 300 euroa.
Myös hyväkuntoisen kansipaperin säilyminen voi olla merkittävästi kirjan hintaan vaikuttava asia.
Pietilällä on antaa konkreettisia esimerkkejä. Kallein Finlandia-kirjan myymä kirja on ollut Mika Waltarin Yö yli Euroopan. Kyseessä oli sadan kappaleen rajattu painosmäärä. Pietilän mukaan myös kirjan mielenkiintoinen provenienssi nosti hinnan yli kahteen tuhanteen euroon.
– Tuossa oli kyseessä uniikkikappale, mutta toinen mielenkiintoinen tuote on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisema Suomen kansan vanhat runot -sarja, johon kannattaa kotikirjastoissa kiinnittää huomiota. Sarja on myyntihinnaltaan noin 2 000 euroa, ja niitä olemme myyneet useampia.
Yleensä kaikkein arvokkaimmat kirjat ovat keräilyharvinaisuuksia, joita ei yleensä tavallisista kotikirjastoista löydy. Siitä huolimatta joidenkin yleisempienkin teosten hinnat voivat nousta korkealle. Kerromme aiheesta tarkemmin tässä jutussa.
Vanha sarjakuvalehti voi olla tuhansien eurojen arvoinen
Kirjojen lisäksi vanhat sarjakuvalehdet voivat olla yllättävän arvokkaita. Moni suomalainen muistaa lapsuudestaan ikonisen Aku Ankka -sarjakuvalehden. Kulta-aikanaan lehti tuli lähes jokaisen lapsiperheen kotiin.
Vaikka suurimmalla osalla Aku Ankoista ei ole suurta keräilyarvoa, arvokkaimmista yksilöistä ollaan valmiita maksamaan tuntuviakin summia. Parhaimmillaan voit tehdä vanhalla sarjakuvalehdellä jopa 10 000 euron tilin.
Antikvariaatinpitäjä Petri Kopponen kertoi VU:n haastattelussa, että todella arvokkaita Aku Ankka -lehtiä on olemassa vain kaksi. Ensimmäinen niistä on Aku Ankan näytenumero eli kaikkien aikojen ensimmäinen Aku Ankka -lehti vuodelta 1951.
– Aku Ankka alkoi ilmestyä Suomessa vuonna 1952, mutta loppuvuodesta 1951 tuli näytenumero. Yksi korkeaa hintaa selittävä tekijä voi olla se, että lehti oli uusi eikä se tullut kenellekään kotiin silloin. Sitä [ensimmäistä numeroa] sai vain kaupasta ostamalla, Kopponen arvioi korkean hinnan syitä Verkkouutisille.

Toinen arvokas Aku Ankka-lehti on vuodelta 1952. Kyseessä on niin sanottu Lumikki ja seitsemän kääpiötä -erikoisnumero. Lehden tarkka numero on 9 B vuodelta 1952.
– Siihen aikaan Aku Ankka ilmestyi kerran kuussa. Silloin tällöin ilmestyi B-numeroita ja myöhemmin myös C-numeroita. Tavallaan ne olivat siis ylimääräisiä numeroita.
Nimensä mukaisesti kyseinen erikoisnumero sisälsi Disneyn tarinan Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä. Koska kyse oli niin sanotusta erikoisnumerosta, lehti ei sisältänyt tavallisia Aku Ankka -sarjakuvia.
Mikäli Disney-tarinan julkaisu Aku Ankassa tuntuu erikoiselta, on syytä muistuttaa, että myös Aku Ankka on Disneyn sarjakuvahahmo siinä missä Mikki Hiirikin.
Molemmista edellä mainituista lehdistä on takavuosina oltu valmiita maksamaan suuriakin summia. Kopposen mukaan keräilijät ovat olleet valmiita maksamaan hyväkuntoisista lehdistä jopa lähes 10 000 euroa kappaleelta.
– Niistä hinnoista on viime vuosina tultu kuitenkin alaspäin. Edelleen niiden kohdalla puhutaan joka tapauksessa tuhansista euroista.
Lehden arvon määrityksessä erityisen ratkaisevassa roolissa on se, missä kunnossa sarjakuvalehti on. Käytön jäljet voivat pudottaa keräilyarvon vain murto-osaan siitä, mitä lehdestä saisi hyväkuntoisena.
– Yksikin repeämä saattaa pudottaa arvoa sadoilla euroilla, Kopponen huomauttaa.
Näitä kahta lehteä ei kuitenkaan tule vastaan kuin äärimmäisen harvoin. Se selittää myös niiden suurta keräilyarvoa.
– Kymmenen vuoden aikana minulla ei ole tullut kertaakaan kumpaakaan vastaan, kymmenen vuotta antikvariaattia pitänyt Kopponen paljastaa.
Lisäksi kannattaa muistaa, että korkea hinta koskee vain lehtien ensipainoksia. Sekä vuoden 1951 näytenumerosta että vuoden 1952 Lumikki -erikoisnumerosta on sittemmin otettu uusintapainoksia. Niillä ei ole samanlaista keräilyarvoa.
Myös muista 1950-luvun vanhoista Aku Ankoista ollaan valmiita maksamaan tuntuvia summia. Verkkouutiset kertoo aiheesta tarkemmin tässä jutussa.

Aku Ankkojen lisäksi monen suomalaisen kirjahyllyissä tai kellarikomeroissa lojuu suuri määrä vanhoja Aku Ankan taskukirjoja. Myös niiden joukosta voi löytyä keräilyharvinaisuuksia.
Petri Kopposen mukaan suurin kysyntä on ensimmäisillä Aku Ankan taskukirjoilla. Esimerkiksi kaikkien aikojen ensimmäisestä taskukirjasta Mikki kiipelissä voidaan maksaa hyväkuntoisena jopa 250 euroa. Toinen arvokas taskukirja on numero 13 Ritari Peloton. Se on ollut antikvariaatissa myynnissä 130 euron hintaan.
Kuten muidenkin sarjakuvalehtien ja kirjojen kohdalla, myös taskukirjojen kohdalla kunnon merkitystä ei voida vähätellä. Käytön jäljet voivat pudottaa harvinaisenkin taskukirjan arvon vain murto-osaan siitä, mitä se olisi hyväkuntoisena. Myös joistakin muista 1970-luvun taskukirjoista ollaan valmiita maksamaan tuntuvia summia.
Vaikka kaapeistasi löytyisikin vanhoja taskukirjoja, se ei automaattisesti tarkoita pikareittiä rikkauksiin. Kopponen muistutti VU:n haastattelussa, että tällä hetkellä Aku Ankan taskukirjoista on suurta ylitarjontaa eikä suurella osalla kirjoista ole keräilyarvoa. Kerromme aiheesta tarkemmin tässä jutussa.

Vanhasta äänilevystä voi saada tuhansia euroja
Lisäksi vanhojen musiikkilevyjen joukosta voi löytyä keräilyharvinaisuuksia. Tällä hetkellä haluttuja ovat etenkin vanhat vinyylilevyt, joista maksetaan parhaimmillaan jopa tuhansia euroja.
Tamperelaisen levykauppa Aikakoneen omistaja Mika Tamminen kertoi VU:lle, että yleensä kalleimmat suomalaiset levyt ovat 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun progressiivista rockia ja sen ajan hard rockia. Esimerkkeinä hän mainitsee Elonkorjuun Harvest Timen, Kalevalan People No Namesin ja Session -yhtyeen Unikuvan. Muita arvokkaita suomalaisia vinyylilevyjä ovat esimerkiksi Paroni Paakkunaisen Plastic Maailma ja Eero Koivistoisen The Original Sin ja Wahoo! sekä Haikara -yhtyeen albumit Haikara ja Geafar.
Tammisen mukaan maailmalla kysyttyjä ovat myös suomalaiset HC-punklevyt 1980-luvun alkupuolelta. Esimerkkeinä ovat Terveet Kädet -yhtyeen kaksi ensimmäistä EP-levyä ja Rattus-yhtyeen alkupään tuotanto.
– Siitä genrestä löytyy muitakin arvokkaita levyjä, Tamminen kertoo.
Maailmalla arvokkaimpien vinyylilevyjen hinnat ovat nousseet useisiin tuhansiin euroihin. Tammisen mukaan Suomessa hintataso on ollut maltillisempi ja hinnat liikkuvat kalleimpienkin levyjen kohdalla sadoissa euroissa.
Poikkeuksiakin on. Esimerkkinä Tamminen mainitsee Wigwam -yhtyeen albumin Hard N’ Horny ensimmäisen painoksen. Levystä tekee arvokkaan sen, että sen ensimmäisessä 400 kappaleen painoksessa oli yhtyeen jäsenten itse käsin piirtämät kannet.
– Jos siitä levystä löytyy erittäin siisti kappale, voidaan puhua jo nelinumeroisesta luvusta, Tamminen sanoo.

Yksi keräilijöiden keskuudessa haluttu levy on myös Hurriganesin Roadrunner -albumin ensimmäinen vinyylipainos vuodelta 1974. Levystä on tullut keräilyharvinaisuus siksi, että alkuperäisessä painoksessa kannen valokuvaajan Risto Vuorimiehen nimi oli virheellisesti muodossa ”Risto Vuoromies”. Myöhemmissä painoksissa kuvaajan nimi on kirjoitettu oikein.
Myös ulkomaisista levyistä ollaan valmiita maksamaan suuria summia. Esimerkkinä Tamminen mainitsee yhdysvaltalaisen Vertigo -levymerkin, joka on maailman kerätyin levymerkki. Erityisen kiinnostuneita keräilijät ovat levymerkin vuosien 1969–1973 julkaisemista levyistä. Näitä kutsutaan myös ”Spiral Vertigon” levyiksi levymerkin spiraalia muistuttavan logon takia.
– Sieltä löytyy kalliita levyjä, kuten Linda Hoylen Pieces of Me, Cressidan Asylum ja Dr. Z:n Three Parts to My Soul.
Huippukuntoisina edellä mainituista levyistä voidaan Tammisen mukaan maksaa noin tuhat euroa.
Kansainvälisillä markkinoilla harvinaisten levyjen hinnat voivat nousta vieläkin korkeammalle. Esimerkiksi Dr. Z:n Three Parts to My Soulista on maksettu Discogs -palvelussa parhaimmillaan yli 4 600 euroa.
Levyjään myyvän kannattaa muistaa se, että kaikki vinyylilevyt eivät ole arvokkaita. Esimerkkinä Tamminen mainitsee suomalaiset iskelmälevyt. Niiden myyntihinta liikkuu vain muutamassa eurossa. Lisäksi esimerkiksi eri artistien kappaleista kootuilla kokoelmalevyillä ei lähtökohtaisesti ole jälleenmyyntiarvoa yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Verkkouutiset kertoo arvokkaista vinyylilevyistä tarkemmin tässä jutussa.
Arvokkaiden levyjen ei aina tarvitse olla vinyylilevyjä. Myös niinkin arkinen esine kuin CD-levy voi olla yllättävän arvokas.
Parhaimmillaan CD-levyistä ollaan valmiita maksamaan jopa yli sata euroa. Arvo voi tulla jopa yllätyksenä, sillä suoratoiston aikakautena monet mieltävät ne arvottomaksi muoviroskaksi. Korkea hinta koskettaa kuitenkin vain harvoja ja valittuja levyjä. Mika Tammisen mukaan tästä esimerkkinä ovat ensimmäiset, 1980-luvulla julkaistut CD-levyt. Koska 1980-luvulla elettiin vielä vinyylilevyjen ja c-kasettien aikakautta, CD-levyjen painosmäärät pysyivät pieninä.
Pienillä painosmäärillä on suora yhteys myös julkaisun myöhempään keräilyarvoon. Esimerkkinä Tamminen mainitsee 1980-luvun loppupuolella tai 1990-luvun alussa julkaistut suomalaisten hard rock- ja heavy metal-yhtyeiden albumit. Niistä on saatettu ottaa aikanaan vain pieni CD-painos eikä uusia painoksia ole sittemmin otettu. Joistakin levyistä on voitu ottaa myöhemmin uusintapainoksia, mutta nekin ovat olleet hyvin pieniä. Tamminen mainitsee esimerkkinä tällaisista artisteista ja yhtyeistä muun muassa Annica Wiklundin, Ironcrossin, Jackflashin ja Dethronen.
– Niille levyille on kansainvälistäkin kysyntää, Tamminen kertoo.

Toisinaan tällaisten levyjen hinta voi nousta korkeaksikin. Esimerkiksi Dethronen vuonna 1989 julkaistusta Let The Day Begin -CD:stä on maksettu verkon kauppapaikka Discogsissa parhaimmillaan 98 euroa ja Annican Badly Dreamingista 129 euroa. Jackflashin yhtyeen nimeä kantavasta debyyttialbumista on maksettu parhaimmillaan 79 euroa.
Varsinaisena CD-levyn läpimurtona voidaan pitää 1990-luvun alkua, jolloin se nousi nopeasti suosituimmaksi musiikkiformaatiksi. CD:n suursuosio 1990-luvulla johtikin siihen, että vinyylilevyjen ja kasettien julkaisu loppui lähes kokonaan. Formaatin yleistyminen tarkoitti myös sitä, että CD-levyjen painosmäärät nousivat.
– Suurin osa 1990- ja 2000-luvun CD-levyistä ovatkin sellaisia, joilla ei ole suurta jälleenmyyntiarvoa, Tamminen huomauttaa.
Kaikkein arvokkain Tammisen tietämä suomalainen CD-levy on Hurriganesin Roadrunner -albumista vuonna 2007 julkaistu monikanavainen Super Audio CD -painos. Koska kyseessä oli vain pieni rajoitettu painos, se nousi levykeräilijöiden keskuudessa nopeasti halutuksi keräilyharvinaisuudeksi. Tamminen itse on myynyt levyn joitakin vuosia sitten 150 eurolla. Kerromme arvokkaista CD-levyistä tarkemmin tässä jutussa.

Vanha videokasetti voi olla tuhannen euron arvoinen
Myös vanhojen videokasettien seasta voi löytyä haluttuja keräilyharvinaisuuksia. Tiesitkö, että keräilijät ovat valmiita maksamaan harvinaisista VHS-kaseteista jopa yli tuhat euroa?
Videokeräilijä Ville Lähde kertoi aiemmin VU:n haastattelussa, että keräilijöiden keskuudessa suosittujen VHS-kasettien hintoihin vaikuttavat etenkin niiden harvinaisuus ja haluttavuus. Toisin sanoen siis kysyntä ja tarjonta. Harvinaisimpia VHS-julkaisuja on olemassa kymmeniä tai jopa yksittäisiä kappaleita, jolloin niiden hinnat voivat keräilijöiden keskuudessa nousta korkeiksi.
Esimerkkejä arvokkaimmista VHS-kaseteista ovat muun muassa Buck Rogers vuodelta 1979. Siitä on maksettu jopa yli tuhat euroa. Lähteen mukaan julkaisun korkea hinta selittyy sen harvinaisuudella.
– Se on videokasettina niin harvinainen, etten minäkään ole koskaan nähnyt sitä missään, kokenut keräilijä paljastaa.
Tyylilajeista arvokkaimpien VHS-kasettien joukossa korostuvat etenkin science fiction, kauhu, lännenelokuvat ja erilaiset kulttimaineeseen nousseet elokuvat. Esimerkkejä arvokkaista VHS-kaseteista ovat muun muassa Kuoleman laakso, Muumion haudan kirous ja alkuperäinen Tähtien sota (elokuva sai jatko-osien myötä myöhemmin lisänimen Episodi IV: Uusi toivo). Monista harvinaisuuksista ollaan valmiita maksamaan useita satoja euroja.
Arvokkaimpien VHS-julkaisujen listalla korostuvat myös vanhat Disney-videokasetit Mikin ja Akun tähtirevyy ja Aku Ankka ja veljenpojat seikkailevat. Molempien julkaisujen keskiarvohinta on Lähteen ylläpitämän listauksen mukaan tuhat euroa. Lähde huomauttaa, että tämä ei tarkoita sitä, että kaikki Disney-kasetit olisivat arvokkaita. Arvokkaimmat Disney-kasetit ovat 1980-luvun alussa julkaistuja vuokrakasetteja. Niitä ei pidä sekoittaa myöhemmin julkaistuihin Disney-myyntivideoihin.
– Tämä aiheuttaa monesti sekaannuksia, kun ihmiset kuvittelevat heidän vaatekomeroissaan olevat Disney-videonauhat arvokkaiksi. Kaikki Disney-nauhat eivät suinkaan ole harvinaisia, Lähde huomauttaa.
Kerromme arvokkaista VHS-kaseteista tarkemmin tässä jutussa.

VHS-kasetit elivät kulta-aikaansa 1990-luvulla. Vuosituhannen vaihteessa ne joutuivat kuitenkin tekemään tilaa uudelle formaatille eli DVD-levyille. Myös niiden joukosta voi löytyä aarteita.
Elokuvakeräilijä Ville Lähteen mukaan arvokkaimmista DVD-elokuvista ollaan valmiita maksamaan useita satoja euroja. Esimerkkinä on Salaperäinen saari -elokuvan DVD, josta on maksettu keskimäärin 610 euroa. Toiseksi kallein DVD-elokuva on Lähteen pitämän listauksen mukaan Anatomia 589 euron keskiarvohinnalla.
Yhteistä kalliimmille DVD-julkaisuille on usein se, että ne ovat Egmont Entertainmentin julkaisemia. Niin ovat myös kaksi edellä mainittua julkaisua.
– Egmontin julkaisu ei tarkoita silti automaattisesti, että ne olisivat harvinaisia, Lähde huomauttaa.
Hänen mukaansa Salaperäisen saaren korkeaa hintaa selittää sen kulttimaine elokuvana.
– Anatomiasta en osaa tarkemmin sanoa. Olen kuitenkin havainnut, että jossain kohtaa siitä maksettiin nettihuutokaupassa jopa 699 euroa.
Kuten muidenkin keräilytavaroiden kohdalla, myös DVD-levyissä pätee kysynnän ja tarjonnan laki. DVD-levyn heikko saatavuus voi helposti nostaa levyn hinnan korkeaksi. Esimerkkinä on suomalaisen Akkaa päälle -komediasarjan DVD-julkaisu numero 2 vuodelta 2008. DVD vedettiin nopeasti pois myynnistä siinä ilmenneiden tekijänoikeusongelmien vuoksi. Tämän seurauksena levystä tuli keräilyharvinaisuus, josta on maksettu nettihuutokaupassa jopa lähes 400 euroa.
Arvokkaista yksilöistä huolimatta kannattaa muistuttaa, että kaikki DVD-levyt eivät ole arvokkaita. Ylivoimaisesti suurimmalla osalla DVD-levyjä ei ole mainittavaa keräilyarvoa. Kerromme arvokkaista DVD-levyistä tarkemmin tässä jutussa.

Keittiön kaapista voi löytyä aarre
Myös keittiön kaapista voi löytyä arvokkaita esineitä. Muumimukeihin erikoistuneen Muumimukit rahaksi -verkkokaupan toimitusjohtaja Rasmus Rantanen kertoi VU:lle, että arvokkaimmista muumimukeista ollaan valmiita maksamaan satoja tai jopa tuhansia euroja.
– Korkeimpia hintoja tällä hetkellä saa 1990-luvun mukeista, joissa on vielä säilynyt tuotetarra paikallaan, Muumipeikko unelmoi-, Merituuli Platina-, Fazer- sekä tänä vuonna julkaistusta käsinmaalatusta Koti -mukista. Lisäksi 1950-luvun muumimukit tuovat aina korkeita hintoja, Rantanen kertoo Verkkouutisille.
Kaikkein arvokkaimman muumimukin hinta on kohonnut jopa 20 000 euroon. Kerromme arvokkaista muumimukeista tarkemmin tässä jutussa.

Löytyykö sinulta vielä markkoja? Niiden seasta voi löytyä harvinaisuuksia
Myös vanhoilla rahoilla voi olla mittavaa keräilyarvoa. Suomen numismaattisen yhdistyksen toiminnanjohtajan Marko Mannisen mukaan vanhojen markkojen arvot liikkuvat tänä päivänä nollasta eurosta jopa 64 000 euroon. Koska hintahaarukka on todella suuri, vanhoille markkarahoille on mahdotonta antaa mitään yleispätevää arviohintaa vaan ne on arvioitava aina yksilökohtaisesti.
Siitä kuitenkin voidaan antaa jonkinlaista suuntaa antavaa arviota, minkä aikakauden rahoista yleensä maksetaan paremmin. Tyypillisesti suurin keräilyarvo on ensimmäisillä, ennen Suomen itsenäistymistä (1917) painetuilla tai lyödyillä rahoilla. Tämä pätee etenkin kolikoihin.
Esimerkkejä arvokkaista vanhoista markkarahoista ovat harvinainen kahden markan kolikko vuodelta 1867 ja yhden markan kolikko vuodelta 1870. Vuoden 1867 kaksimarkkaisesta on maksettu huutokaupassa jopa 53 000 euroa. Yhden markan kolikko vuodelta 1870 on myyty vuonna 2005 huutokaupassa 34 109 eurolla. Kyseisen kolikon harvinaisuudesta kertoo paljon sekin, että kyseistä kolikkoa ei ole ollut huutokaupattavana viimeisen 20 vuoden aikana.

Myös vanhojen markkaseteleiden joukosta löytyy arvokkaita yksilöitä. Esimerkkinä Manninen mainitsee kolmen markan setelin vuodelta 1866. Vuonna 2019 siitä maksettiin Oulun numismaattisen kerhon huutokaupassa 64 000 euroa.
– Se on kallein setelinoteeraus. Sitä tunnetaan vain neljä kappaletta, Manninen kertoo.
Seteleiden kohdalla pätee sama sääntö kuin kolikoiden suhteen. Yleensä autonomian ajan rahoista maksetaan paremmin kuin itsenäisyyden aikana julkaistuista. Mannisen mukaan myös itsenäisyyden ajalta löytyy arvokkaita seteleitä.
– Esimerkiksi vuodelta 1918 on arvokkaita seteleitä huippukuntoisina. Myös vuoden 1922 setelisarjasta löytyy arvokkaita seteleitä. Esimerkiksi 500 ja 1000 markan setelit ovat hyvin arvokkaita loistokuntoisina.
Myös joistakin muista vanhoista markkarahoista ollaan valmiita maksamaan tuntuvia summia. Verkkouutiset kertoo arvokkaista markoista tarkemmin tässä jutussa.
Kahden euron kolikko voi olla yllättävän arvokas
Aina arvokkaan rahan ei tarvitse olla kovin vanha, sillä myös eurorahojen joukosta löytyy haluttuja keräilyharvinaisuuksia. Hyvällä tuurilla arvokas raha voi päätyä lompakkoosi pankkiautomaatin tai kaupan kassalta saatujen vaihtorahojen kautta. Esimerkkejä arvokkaista eurorahoista ovat muun muassa kahden euron erikoisraha ”risuraha” vuodelta 2004 tai vuoden 2006 kahden euron kolikko, jossa on virheellinen karttakuva. Virhe liittyy siihen, että vuoteen 2006 asti eurorahoissa oli kuvattuna vain Euroopan unionin jäsenmaat. Vuodesta 2007 lähtien kolikoissa on ollut kuvattuna kaikki Euroopan maat, myös EU:n ulkopuoliset maat.
Keräilijät ovat valmiita maksamaan harvinaisista kahden euron kolikoista jopa useita kymmeniä euroja. Keräilyarvo on siis moninkertainen nimellisarvoon verrattuna. Kunnon merkitystä keräilyarvoon ei kuitenkaan voida vähätellä. Jos kolikossa on selviä käytön jälkiä, sen keräilyarvo voi pudota murto-osaan hyväkuntoisen kolikon arvosta.

Kaikkein harvinaisimmasta eurokolikosta ollaan valmiita maksamaan jopa tuhansia euroja. Tästä esimerkkinä on harvinainen monacolainen kahden euron kolikko vuodelta 2007, jonka kääntöpuolella on näyttelijä Grace Kellyn muotokuva. Tästä harvinaisuudesta on maksettu ulkomailla huutokaupassa lähes 5 000 euroa. Koska kyseistä harvinaista kolikkoa ei koskaan ole laitettu kiertoon, tätä lompakkoa et voi löytää lompakostasi tai kaupan vaihtorahojen joukosta.
Myös joistakin euroseteleistä ollaan valmiita maksamaan tuntuvia summia. Esimerkiksi harvinaisen 500 euron setelin hinta voi nousta jopa yli 6 000 euroon. Verkkouutiset kertoo arvokkaista eurorahoista tarkemmin tässä jutussa.

Yhden kolikon arvo voi olla jopa 1 250 euroa
Vanhojen käyttörahojen lisäksi monien suomalaisten kotien laatikoista löytyy vanhoja juhlarahoja. Myös niiden keräilyarvo voi olla mittava. Joistakin arvokkaista markka-ajan juhlarahoista ollaan valmiita maksamaan useita satoja euroja. Suomen numismaattisen yhdistyksen toiminnanjohtajan Marko Mannisen mukaan tällä hetkellä kaikkein arvokkain markka-ajan juhlaraha on 2 000 markan kolikko vuodelta 1995. Siitä on maksettu huutokaupassa jopa 1 250 euroa. Kerromme arvokkaista juhlarahoista tarkemmin tässä jutussa.

Myös euroaikana julkaistuilla juhlarahoilla voi olla keräilyarvoa. Rahojen arvo riippuu pitkälti niissä käytettyjen jalometallien arvosta. Joistakin euroajan juhlarahoista ollaan valmiita maksamaan parhaimmillaan jopa 500 – 600 euroa. Verkkouutiset kertoo arvokkaista eurojuhlarahoista tässä jutussa.

Postimerkillä voi tienata jopa 100 000 euroa
Vanhojen rahojen ja juhlarahojen lisäksi myös postimerkit voivat olla mittaamattoman arvokkaita. Postimerkkeily on ollut menneinä vuosikymmeninä suosittu harrastus ja vanha postimerkkikokoelma voi päätyä itselle esimerkiksi kuolinpesän kautta. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että postimerkkien arvo selvitetään ennen niiden myymistä eteenpäin.
Suomen filateliapalvelun ja Hellman-huutokauppojen toimitusjohtaja Tatu Untinen kertoi aiemmin VU:lle, että harvinaisimmista postimerkeistä ollaan valmiita maksamaan useita kymmeniä tuhansia euroja. Parhaimmillaan hinta voi nousta jopa 100 000 euroon.


Samalla on syytä muistaa, että korkeimmat hinnat koskevat vain erittäin harvinaisia yksilöitä. Siksi niiden löytyminen omista kokoelmista on äärimmäisen epätodennäköistä. Tietyt virheet postimerkkien säilytyksessä voivat myös pudottaa muuten arvokkaan merkin arvon vain murto-osaan. Kerromme arvokkaista postimerkeistä tarkemmin tässä jutussa.
Tämä artikkeli on kooste Verkkouutisissa aiemmin julkaistuista artikkeleista.