Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n rekisteritietojen mukaan vuonna 2015 7–17-vuotiaista pojista 2,9 prosentilla oli ADHD-diagnoosi. Vuonna 2022 diagnoosin saaneiden osuus oli kasvanut 8,30 prosenttiin. Tytöillä ADHD-diagnoosit yleistyivät samalla ajanjaksolla 0,7 prosentista 3,3 prosenttiin.
ADHD-diagnoosien osuudet ovat siten kasvaneet kahdeksassa vuodessa pojilla noin kolminkertaiseksi ja tytöillä yli viisinkertaiseksi. Viime vuoden alustavat tiedot osoittavat THL:n erikoistutkijan Miika Vuoren mukaan, että yleistyminen jatkui samansuuntaisena.
Kansainvälisissä tutkimuksissa lasten ja nuorten ADHD:n yleisyyden arvioidaan olevan keskimäärin noin viisi prosenttia. Suomessa ADHD-diagnoosit ovat siten pojilla merkittävästi kansainvälistä viiden prosentin tasoa yleisempiä, tytöillä taas sitä harvinaisempia.
Perusterveydenhuollossa – mukaan lukien kouluterveydenhuolto – ja erikoissairaanhoidossa asioi vuonna 2022 yhteensä 28 351 7–17-vuotiasta poikaa ja 11 364 tyttöä, joilla oli ADHD-diagnoosi.
ADHD-diagnoosien yleistyminen on THL:n ylilääkäri Terhi Aalto-Setälän mukaan merkittävä haaste oppilaitoksille ja sosiaali- ja terveyspalveluille.
Diagnoosien yleistymiseen ovat vaikuttaneet Aalto-Setälän mukaan yhtäältä erilaiset lasten ja nuorten kasvuympäristöihin liittyvät tekijät, ja toisaalta tutkimuksiin ja hoitoon ohjautumisen lisääntyminen sekä muutokset diagnoosikäytännöissä.
– Riittämätön uni ja liikunta, lisääntynyt digin ja somen käyttö sekä muutokset kouluympäristöissä näkyvät nekin ADHD-tyyppisen oireilun yleistymisenä, toteaa Aalto-Setälä.
Erot hyvinvointialueiden välillä suuret
Hyvinvointialueiden väliset erot lasten ja nuorten ADHD-diagnoosien yleisyydessä ovat huomattavan suuret. Vuonna 2022 ADHD-diagnoosin oli saanut hyvinvointialueesta riippuen 5,9–20,3 prosenttia 7–12-vuotiaista pojista ja 2,0–7,7 prosenttia tytöistä.
Nuorten ikäryhmässä (13–17-vuotiaat) vastaava vaihteluväli oli pojilla 4,3–13,9 prosenttia ja tytöillä 2,9–7,3 prosenttia. Yleisimpiä lasten ja nuorten ADHD-diagnoosit ovat Pohjois-Karjalassa.
Suomessa puuttuu Aalto-Setälän mukaan järjestelmällinen tieto siitä, millaiset terveydenhuollon käytäntöihin tai lasten ja nuorten kasvuympäristöihin, kuten kotiin tai kouluun, liittyvät tekijät voivat selittää suuria alueellisia eroja.
– Pojilla ADHD-diagnoosit ovat siinä määrin yleisiä ja alueelliset erot sen verran suuria, että virhe- ja ylidiagnostiikan mahdollisuudesta on uskallettava keskustella, Aalto-Setälä toteaa.
Sukupuoli- ja alue-erot ADHD-diagnoosien yleisyydessä eivät ole Miika Vuoren mukaan sinänsä yllättäviä. Aikaisemmat tiedot ADHD:n lääkehoidosta ovat antaneet hänen mukaansa saman suuntaisen kuvan.
Uusi tieto sen sijaan on, että sukupuolierot ovat kaventuneet voimakkaammin 13–17-vuotiailla nuorilla kuin 7–12-vuotiailla lapsilla.
– Tytöt näyttävät saavan tilastojen valossa diagnoosinsa poikiin nähden verraten myöhään, Vuori arvioi.