Suolistosyövästä on tullut Suomen toiseksi yleisin syöpä. Sen esiintyvyys on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana nopeasti, kertoo Ilta-Sanomat.
Syinä tälle ovat asiantuntijoiden mukaan muun muassa väestön ikääntyminen ja riskiä sairastua voi lisätä myös elintavat.
– Väestömme ikärakenne näkyy käytännön työssä. Samoin näkyy ylipainon lisääntyminen, selkeästi ylipainoisia potilaita on jonkin verran aiempaa enemmän, sanoo Hus:n Syöpäkeskuksen syöpätautien erikoislääkäri ja vuoden 2022 syöpälääkäriksi valittu Siru Mäkelä Ilta-Sanomille.
Suolistosyöpä on salakavala sairaus, sillä sen alkuvaiheessa oireita ei usein esiinny tai ne ovat epämääräisiä ja sekoittuvat tavallisiin vatsavaivoihin.
Suolistosyövän yleisiä oireita ovat esimerkiksi vatsakipu, ummetus, vaihteleva ripuli tai ulostamisvaikeudet. Selkeät ja yhtäkkiset muutokset vatsan toiminnassa ovat syy hakeutua lääkäriin.
– Ehdottomia hälytysmerkkejä ovat tahaton painonlasku ja veri ulosteessa, Mäkelä painottaa.
Suolistosyövän riskiä lisäävät ylipaino, vähäinen liikunta, epäterveellinen ruokavalio ja alkoholinkäyttö.