Koira ja ulkoiluttaja iltalenkillä Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kylmä sää jatkuu, lunta voi tulla jopa etelään

Ennusteen mukaan lämpö ei ole palaamassa hetkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sää jatkuu kylmänä, kertoo Foreca.

– Viime viikon lämpö on enää muisto vain, eikä vastaavaa lämpöä ole näkyvissä tällä viikolla. Viime perjantaina ja viikonloppuna kylmä rintama pyyhkäisi pohjoisesta kohti etelää ja työnsi lämpimän ilman pois. Tällä viikolla iso osa viikkoa menee edelleen pohjoisvirtauksessa, välillä myös ilmamassa on vuodenaikaan nähden hyvin kylmää. Kylmässä pohjoisvirtauksessa osa kuurosateista voi tulla etelää myöten räntänä tai lumena, toteaa meteorologi Anna Latvala Forecan sivuilla.

Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla sataa ainakin lunta.

– Kahden vuorokauden lumikertymä tiistain ja keskiviikon aikana on Lapissa ja paikoin Pohjois-Pohjanmaalla 1–15 senttimetriä, suurimmat lumikertymät ovat paikoin itäisessä Lapissa, Anna Latvala kertoo.

Keskiviikkona maan etelä- ja keskiosassa lämpötila on päivällä monin paikoin 6–12 astetta. Pohjanmaalla ja pohjoisessa on enimmäkseen 0–6 astetta. Pohjois-Lapissa on paikoin pikkupakkasta.

Torstaina päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 5–10 astetta ja pohjoisessa enimmäkseen 0–5 astetta. Käsivarren Lapissa saattaa olla edelleen heikkoa pakkasta.

Perjantaina lämpötila liikkuu samoissa lukemissa kuin torstaina. Lauantaina maan etelä- ja keskiosassa on 3–8 astetta ja pohjoisessa −3 ja 4 asteen välillä. Kylmintä on jälleen Pohjois-Lapissa.

Vapun sääennusteet ovat vielä epävarmoja.

– Ensi viikko saattaa olla vähän lämpimämpi kuin tämä, mutta ennuste on vielä erittäin epävarma varsinkin vapun tienoilla. Vielä ei siis voi sanoa, kannattaako vappuaattoon ja vappupäivään varautua sateenvarjolla, toppatakilla vai aurinkolaseilla, Anna Latvala sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)