Kylmä sää jatkuu, kovat pakkaset joulukuussa mahdollisia

Meteorologin mukaan maan eteläosissa voi olla tiedossa runsasluminen talvi.
Luminen maisema Suomussalmen Piispajärveltä 22. marraskuuta 2022., LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Luminen maisema Suomussalmen Piispajärveltä 22. marraskuuta 2022., LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kylmä ja talvinen sää näyttää jatkuvan Suomessa jouluun asti, Forecan meteorologi Joonas Koskela ennustaa blogissa.

Talvinen sää levisi marraskuun aikana koko maahan. Lumi on peittänyt maan suuressa osassa maata ja vuorokauden keskilämpötila on ollut etelässäkin jo reilun viikon pakkasen puolella.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mikäli lumipeite ei etelästä sula, pysyvä lumi olisi tänä vuonna satanut etelässä tilastojen valossa hyvin varhain. Maan etelä- ja länsiosassa pysyvä lumipeite saadaan nykyilmastossa tilastollisesti vasta joulun jälkeen, rannikoilla ja lounaissaaristossa paikoin vasta tammikuun alussa.

– Tämän hetkisten ennusteiden valossa lumipeite ei ole ainakaan pariin viikkoon hupenemassa, ennemminkin odotettavissa on lisää lunta. Kylmän ilman myötä kaikki sade mitä tulee, tulee lumena, Koskela kirjoittaa.

Pohjoisessa talvinen sää on Koskelan mukaan vallinnut jo lokakuun lopulta asti. Paikoin lumi ehti Lapista vielä sulaa marraskuun alkupuolella, mutta marraskuun 7. päivästä lähtien on lumipeite ollut maassa useammalla havaintoasemalla.

– Ainoastaan Ahvenanmaalla ja lounaissaaristossa termisen talven määritelmä ei vielä täyty, sillä vuorokauden keskilämpötila on pysynyt nollan yläpuolella.

Viime vuonna terminen talvi alkoi Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan koko maassa 26. marraskuuta mennessä.

Poimintoja videosisällöistämme

– Pysyvää lumipeitettä odoteltiin viime vuonna etelässä kylmästä säästä huolimatta joulukuun puolelle. Lopulta talvesta muodostui hyvin runsasluminen etenkin etelässä ja maan keskivaiheilla. Lapissa lumipeite oli tilastojen valossa lähellä keskimääräistä, Koskela toteaa.

Säätyyppiin ei odotettavissa muutoksia lähiviikkoina

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen pitkän ennusteen valossa korkeapainevoittoiseen säätyyppiin ei ole odotettavissa muutosta lähiviikkojen aikana. Pitkien ennusteiden mukaan idässä oleva korkepaine lähtee vähitellen vaeltamaan länteen. Keskipitkien ennusteiden valossa korkeapaineen liikkeessä on Koskelan mukaan vielä hieman epävarmuutta. Kovin suurta muutosta säätyypissä ei kuitenkaan näyttäisi tapahtuvan hetkeen.

Koskelan mukaan vielä vähän aikaa sitten pidemmät ennusteet näyttivät tavanomaista lauhempaa säätä joulukuun alkuun, mutta nyt ennusteet ovat ottaneet enemmän tavanomaista kylmemmän sään kannan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Mikäli nämä ennusteet toteutuvat, on joulukuun alussa mahdollisuus kovemmillekin pakkasille. Varsinkin jos pilvipeite pääsee rakoilemaan. Viimeisimpien ennusteiden valossa kylmin ilma pysyy kuitenkin Suomen itä- ja kaakkoispuolella. Lähiviikkojen sää riippuu paljon siitä, mihin korkeapaineen painopiste lopulta siirtyy.

– Myös lumipeite pääsee kasvamaan osassa maata. Varsinkin maan eteläosassa lumipeite voi päästä karttumaan vielä aivan marraskuun lopussa useammalla sentillä, kun korkeapaineen reunaa pitkin saapuu etelästä lumisateita. Liekö etelässä jälleen edessä runsasluminen talvi edellisen tavoin?, Koskela arvelee.

Alkuviikon jälkeen Suomeen on luvassa korkeapainesäätä.
Maanantaina taivaalta tulee vettä koko maassa.
Mainos